Naisiin ja tyttöihin kohdistuva niin sanottu kunniaväkivalta on osoittautunut Ruotsissa verrattain yleiseksi ilmiöksi. Kunniaväkivallan uhreina on tavallisesti nuoria naisia ja tyttöjä patriarkaalisissa perheissä, jotka eivät hyväksy lastensa elintapoja.
Pahimmillaan kunniaväkivalta voi johtaa kuolemaan. Ruotsin keskusrikospoliisin väkivaltaosaston rikoskomisarion Hans Ölvebron mukaan poliisilla on tällä hetkellä tutkittavinaan ainakin viisi kuolemantapausta, joissa taustalla saattavat olla kunniaan liittyvät asiat.
"Määrä on jossain viiden ja kymmenen välillä. Kymmenkunta ei ole aivan väärä ilmaus", Ölvebro arvioi keskiviikkona STT:lle.
Tarkkaa lukua hän ei halua kertoa.
Kaikki tapaukset eivät ole välttämättä murhia, Ölvebro huomautti. Joissakin niistä voi hänen mukaansa olla kyse esimerkiksi onnettomuuksista tai itsemurhista.
Lehti: Väkivallan
uhreja yli 1 500
Ruotsin hallitus on pyytänyt maan kaikilta lääninhallituksilta selvityksen kunniaväkivallan laajuudesta ja mahdollisista tavoista puuttua siihen. Lääneistä koottu selvitys annetaan hallitukselle maaliskuun lopussa.
Svenska Dagbladetin pari viikkoa sitten selvityksestä julkaisemien ennakkotietojen mukaan jonkin asteisen kunniaväkivallan kohteiksi olisi joutunut Ruotsissa viime vuoden aikana yli 1 500 nuorta. Lehden mukaan eri lääninhallitusten keräämien tietojen laatu on vaihteleva, joten ennakkotiedot eivät välttämättä ole täysin yksiselitteisiä.
Lääninhallitusten selvitys perustuu eri viranomaisille lähetettyihin kyselyihin. Ruotsin keskusrikospoliisin kunniaväkivalta-asiantuntija Kickis Åhré Älgamo huomautti Svenska Dagbladetissa, että paljon tapauksia jää selvityksen ulkopuolelle, koska uhrit eivät välttämättä uskalla puhua viranomaisille.
Tapauksissa on myös aste-eroja. Esimerkiksi Jönköpingin lääniä koskevan jo julkaistun selvityksen mukaan läänissä oli 46 nuorta tyttöä tai naista hakenut viime vuonna apua viranomaisilta, koska koki elävänsä kunniaväkivallan tai sen uhkan kohteena. Kaikkien kohdalla uhkaa ei kuitenkaan arvioitu välittömäksi pahoinpitelyn uhkaksi. Kahdeksassa tapauksista tilanne arvioitiin silti erittäin vakavaksi.
Murhat toivat
asian julkisuuteen
Kunniaväkivaltaan on Ruotsissa yritetty puuttua etenkin kahden maata kuohuttaneen surman jälkeen.
Fadime Sahindal, 26, ammuttiin kuoliaaksi kaksi vuotta sitten Uppsalassa. Hänen isänsä tunnusti teon. Isän mielestä Sahindal oli häpäissyt perhettään, koska seurusteli ruotsalaisen miehen kanssa.
19-vuotias Pela Atroshi surmattiin Irakin Kurdistanissa vuonna 1999, kun hän oli käymässä sukulaistensa luona. Sukulaisten mielestä Atroshin länsimainen elämäntapa häpäisi perheen kunniaa.
Etenkin Sahindalin tapaus on puhuttanut paljon. Sahindal oli ennen surmaa kertonut uhkaavasta elämäntilanteestaan televisiossa ja Ruotsin valtiopäivillä.