Ulvilalaisen peruskoulun urheilukentällä lokakuussa tehty joukkopahoinpitely vei opettajan oikeuteen. 46-vuotiasta miesopettajaa syytettiin keskiviikkona Porin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Syytteen mukaan 6-luokkalaisille pojille liikuntatuntia pitänyt 46-vuotias opettaja on syyllistynyt pahoinpitelyyn käskemällä oppilaita käymään urheilunkentän läpi luvatta oikaisseen 7-luokkalaisen pojan kimppuun. Oppilaat kaatoivat pojan ja potkivat tätä eri puolille vartaloa, mistä aiheutui pojalle lieviä vammoja.
Opettajaa syytetään myös virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska hän on tahallaan käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämien tapojen ja velvoitteiden vastaisesti. Pahoinpitelyyn osallistuneet oppilaat eivät joudu oikeuteen, sillä he ovat alle 15-vuotiaita.
Oikeudessa opettaja myönsi käskeneensä ottaa kentällä kävelleen pojan kiinni, mutta kiisti tahallisen pahoinpitelyn. Oikeus antaa tuomion perjantaina.