Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton tuleva toimitusjohtaja Kalevi Hemilä tuomitsee kaksinkertaisen osinkoveron.
Hemilä sanoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että hallituksen suunnitelma palata osinkojen kaksinkertaiseen verotukseen on isku päin yrittäjyyttä. Hän pitääkin mahdollisena, että uudistuksen valmistelusta luovuttaisiin siihen sisältyvien ongelmien vuoksi
Hemilän mielestä verotuksesta tulisi yrityksen kasvua jarruttava tekijä, sillä tietyssä vaiheessa yritys kannattaisi esimerkiksi jakaa pienempiin osiin. Hallitus on nimittäin luvannut, ettei pienten ja keskisuurten yritysten osinkoverotusta kiristetä.
Hemilä myös pitää käytännössä mahdottomana, että kaksinkertainen osinkoverotus rajattaisiin pörssiyhtiöihin. Lisäksi hän huomauttaa, että uudistuksen myötä eri sijoitusmuotoja kohdeltaisiin verotuksellisesti erilailla.