Pelko sars-kuumeen siirtymisestä kissojen ja koirien välityksellä ihmisiin on saanut sadat ihmiset hylkäämään ja jopa tappamaan lemmikkejään Kiinan pääkaupungissa Pekingissä.
Jotkut kiinalaiset ovat pyytäneet eläinlääkäreitä lopettamaan lemmikkinsä, kun niillä on havaittu oireita tavanomaisista hengitystiesairauksista. Yksi sairaala kertoi lopettaneensa huhtikuussa sars-pelon vuoksi kahdeksan koiraa, joista nuorin oli kahden kuukauden ja vanhin kuuden vuoden ikäinen.
Eläinten oikeuksia ajavat järjestöt ovat olleet tapauksista tuohduksissaan.
Pekingissä joihinkin kerrostaloihin on kiinnitetty ilmoituksia, joissa toivotaan koiranomistajien käyttävän hissin sijasta portaita viedessään lemmikkejään lenkille. Myös koirille soveltuvia sars-suojuksia on näkynyt kaupungin katukuvassa.
Maailman terveysjärjestö WHO uskoo sars-taudin aiheutuvan uudentyyppisestä koronaviruksesta, joka olisi todennäköisesti siirtynyt eläimistä ihmisiin. Eläinsuojelujärjestöt ja tiedemiehet muistuttavat kuitenkin, ettei ole olemassa todisteita siitä, että eläimet voisivat kantaa virusta.