Turun yliopistollisessa keskussairaalassa eristyksissä oleva mies voi tuoreimpien tietojen mukaan hyvin ja hänen kotiuttamistaan pohditaan torstaina. Helsingissä Kansanterveyslaitoksella TYKS:n todennäköistä sars-tapausta selvittänyt infektiolääkäri kertoo, että miehen keuhkokuvasta aiemmin löydetyt muutokset ovat lähes kaikonneet ja potilaan kunto kohenee.
"Yhä eristyksissä oleva potilas on ollut täysin kuumeeton kaksi vuorokautta, joten hänen kotiinpaluutaan voidaan harkita jo torstaina. Myös kotona karanteenissa olleet vanhemmat voivat hyvin, ja jos tämän viikon lopulla oireita ei heissä ilmene, vaara näyttäisi olevan ohi", infektiolääkäri Reijo Peltonen huomauttaa.
Peltosen mukaan potilas viettäisi jo kuluneiden kahden kuumeettoman päivän jälkeen viikon kotona neljän seinän sisällä, jos sairaalaeristys purettaisiin. Näin tehdään varmuuden vuoksi ja etenkin siksi, että sarsin tartunta-ajan häntäpäätä ei täsmälleen tunneta.
"Sarsin ei kuitenkaan ole havaittu tarttuneen vielä oireettomasta ihmisestä. Tarttumisriski syntyy, kun ensimmäiset oireet, eli tavallisimmin korkea kuume, iskee. Siksi on vielä kerran korostettava, ettei kotonaan oireet saanut TYKS:n potilas ole voinut tartuttaa esimerkiksi kanssamatkustajiaan", epidemiologiylilääkäri Petri Ruutu KTL:sta huomauttaa.