Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei halua kommentoida salaisen Irak-muistion vuodon mahdollisia poliittisia seuraamuksia. Hän mainitsi torstaina vain, että asia on poliisin tutkinnassa.
Sen Tuomioja kuitenkin myönsi, että asia kiusallinen. Se on kiusallinen etenkin Suomen Washingtonin-suurlähetystön kannalta.
Poliisi ryhtyi oma-aloitteisesti tutkimaan, miten salaisiksi luokitellut asiakirjat pääsivät julkisuuteen. Kyse ei ole asianomistajarikoksesta, joten rikosilmoitusta ei edes tarvittu.
Koko juttu tuli esille vaalien alla, kun nykyinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) vaalitentissä sanoi edellisen pääministerin Paavo Lipposen (sd.) liittäneen Suomen Yhdysvaltojen vetämään Irakin vastaiseen koalitioon. Lipponen tuohtui väitteestä, eikä tuohtumus ole vieläkään ohi.
Kävi ilmi, että Jäätteenmäki oli saanut tietoja salaisista muistiosta, joita oli tehty muun muassa Lipposen joulukuisen Washingtonin-vierailun yhteydessä. Hänen nettipäiväkirjassaan oli otteita näistä muistioista. Sittemmin muistiot vuodettiin myös Ilta-Sanomien ja Iltalehden sivuille.
Jäätteenmäki on kiistänyt, että hänellä olisi ollut hallussaan näitä asiakirjoja. Erityisen kiusalliseksi hänen kannaltaan asia muuttuu, jos poliisi kutsuu hänet kuulusteluihin. Hänen on silloin paljastettava tietolähteensä.
Irak-muistioista kiisteltiin vaalien aikaan jopa kyllästymiseen asti. Selvää kuitenkin on, että asiakirjojen vuotaminen ei ole ollut omiaan ainakaan kohentamaan Suomen ulkopoliittista mainetta.
Ulkoministeriössä on virkamiesryhmä, joka pohtii ministeriöiden sisäisiä sääntöjä. Ainakaan toistaiseksi määräyksissä ei ole todettu puutteita. Asiakirjojen vuotajaa ja hänen tarkoitusperiään on arvuuteltu monissa piireissä. On kuitenkin mahdollista, että alkuperäinen vuotaja ei selviä koskaan.
Ulkoministeriön kahvipöydissä asiasta on käyty vilkasta keskustelua. Monille salaisten asioiden vuotaminen on suurimpia syntejä, joihin virkamies voi syyllistyä. Kuitenkaan jonkun pahan kilpailijan osoittautuminen vuotajaksi ei välttämättä herätä ainoastaan kielteisiä tuntoja.