Osa rytmimusiikin tehosta perustuu äänen fyysiseen tuntemiseen. Ääntä käytetään jopa hoitokeinona. Bumm, bumm, bumm. Matarr Matsin Gayen kämmenet läiskivät afrikkalaista djembe-rumpua. Matalat tömähdykset menevät aaltoina kehon läpi, ne värisevät sohvatyynyissä ja särisevät seinissä.
Matsin ei lyö lujaa, sillä hän ei halua häiritä naapureita. Silti ääni tuntuu.
Ääni nimenomaan tuntuu. Ääni on nimittäin mekaanista värähtelyä, jota ihmisen kehon tuntoreseptorit havainnoivat.
Äänestä on ihmiselle monenlaista iloa muutenkin kuin kuultuna: Fyysisesti tunnetut ääniaallot kiihdyttävät, rauhoittavat ja hoitavat.
Matsinin oululaisessa yksiössä olosuhteet äänen havainnointiin ovat otolliset. Suitsuke tuoksuu, seinillä on Bob Marleyn kuvia ja edessä höyryää kuppi afrikkalaista teetä.
Vuohennahkaisen rumpukalvon keskeltä irtoavat matalat bassoäänet. Iskut hivelevät käsiä ja jalkoja, kun antaa ihon kuunnella.
Ihminen tuntee parhaiten matalat äänet, sillä ne etenevät vedessä tehokkaasti. Ihmiskehosta 75 prosenttia on vettä, joten mitä matalampi ääni, sen parempi. Alle sadan hertsin ääniaallot läpäisevät kehon helposti, kun painetta on riittävästi.
Jokainen rock-konsertissa käynyt tietää, että bassorummun jytke tuntuu rintakehässä. Ilmaisu "tyrät" rytkyy on silloin täyttä totta, sillä tuntoreseptoreita on myös ihmisen sisäelimissä.
"Varsinkin rock-basisteilla tyrät rytkyy oikein kunnolla. Legenda kertoo, että basistit hoitavat krapulansa soittamalla bassoaan ja seisomalla vahvistimen edessä", fysioakustisteen hoitoon perehtynyt psykoterapeutti Marco Kärkkäinen kertoo.
Lahdessa asuva Kärkkäinen teki värähtelyhoidosta lopputyön Oulun yliopiston psykiatrian klinikalle.
Matsin esittelee kotimaansa rytmejä. Gambia on pieni maa Länsi-Afrikassa keskellä suurta Senegalia, mutta sen sisällä asuu monta heimoa, joilla on omat rytminsä. Sitten hän vaihtaa -- oho! -- humppaan. Humpappaa, humpappaa ja koristeeksi vaihtuvia rytmikuvioita. Musiikki on erilaista mutta samanlaista. Oli kyse humpasta tai gambialaisista rytmeistä, selkärangan muodostaa bassorummun tömähtely.
Kun rytmikäs rock-musiikki 1950-luvulla muuttui amerikkalaisen mustan väestön kulttuurista länsimaiseksi valtakulttuuriksi, sitä kavahdettiin juuri ruumiillisuuden vuoksi. Elviksen vispaava lantio häkellytti ja nuoriso käyttäytyi aivan hervottomasti.
Nykyään rockin ruumiilliselle hurmalle on fysiologinen selitys.
"Näyttäisi siltä, että tarpeeksi voimakas tai rytmikäs äänivärähtely vaikuttaa keskushermostossa motorisiin hermosoluihin ja siksi aktivoidumme tanssimaan musiikin mukana", Kärkkäinen kertoo.
Toisin sanoen rockin teho perustuu osittain tuntoaistiin. Itse asiassa sama pätee kaikkeen musiikkiin, jonka juuret ovat Afrikassa. Funkista, sambasta ja vaikka teknostakin löytyy yhteinen tekijä: matalan lyömäsoittimen perusrytmi.
"Sambassa on iso surdo-rumpu, sen ääni tuntuu maksassa asti", kuvailee Oulun konservatorion pop & jazz -osaston rummunsoitonopettaja Esa Virkkula.
Miksauskeikoilta Virkkula tietää, että volyymia tarvitaan riittävästi, jotta musiikki niin sanotusti "potkii". Bassorummun pitää mäjähtää.
Voimakas ääni matala ääni tuntuu paineena rintakehässä.
"Tuntuu kuin keuhkot painuisivat kasaan ja henki salpautuisi. Vaikea on sanoa, onko rock-konsertissa käyminen hyödyllistä vai haitallista, koska psyykkinen vaikutus voi olla todella miellyttävä ja se vaikuttaa positiivisesti kehon toimintoihin", Kärkkäinen aprikoi.
Matsinille on itsestään selvää, että rytmi tuntuu. "Rytmi on ihmisen sisällä sydämessä ja sielussa. Se tulee ulos käsien kautta", hän selittää.
Ihmisen sisältä kumpuava rytmi voi olla ajoittain hukassa, jos päässä on liikaa ajatuksia. Rytmi ei kuitenkaan kuole koskaan, mutta käsiin voi tulla känsiä.
"Rytmi on syvällä ihmisessä. Se voi olla hypnoottista. Joskus soittaessa tuntuu, että pitäisi lopettaa, mutta me jatkamme vain."
Mitä ilmeisimmin Matsin on oikeassa, rytmi tulee ihmisen sisältä. Tuskin on sattumaa, että ihmisen leposyke on noin 60 iskua minuutissa eli sama kuin reggae-musiikissa. Diskobiitit taas iskevät tuplanopeudella eli 120 iskua minuutissa, samoin samban kiihkeät rytmit.
Myös Matsinille sydämenlyöntien ja rytmin yhteys on tuttu. Välillä sydän alkaa hakata niin, että soittaja säikähtää.
Djembestä matalat bassotaajuudet puskevat ulos rummun alapuolen avoimesta aukosta. Matsin havainnollistaa ilmiön kääntymällä soittaessaan ympäri. Muutos tuntuu rintakehässä. Lattialle lasketun rummun töminä kutittaa jalkapohjissa.
"Kävin kuurojen koululla soittamassa. Aulassa on puulattia. Panin oppilaat istumaan lattialle. He tunsivat äänen ja halusivat, että soitan lisää", Matsin kertoo.
Ihminen tuntee kehossaan omankin äänensä. Perusjako on tuttu jokaiselle laulutunteja ottaneelle: Korkeat äänet tuntuvat päässä ja matalat rinnassa.
"Koko ihminen voi soida, mutta siihen liittyy otollinen tilanne", Sibelius-akatemian kansanlaulun lehtori ja äänitaiteilija Anna-Kaisa Liedes sanoo. Hän on kokenut hienoja hetkiä esimerkiksi mordvalaisen kuoron miesäänten resonanssin äärellä.
Viime keväänä ilmestyneessä väitöskirjassaan Haukiputaalta kotoisin oleva Liedes tutki äänenmuodostusta ja pohti samalla, miltä ääni tuntuu fyysisesti.
Työn edetessä kävi yhä selvemmäksi, että äänen tuottaminen aiheuttaa ruumiillisen reaktion, joka ohjaa tunnetiloja. Ääntä tukahduttamalla saa kurkkuun kuristavan tunteen ja mielialakin muuttuu ahdistuneeksi. Hempeitä tunteita saa aikaiseksi rintaa ja vatsaa hyväilevällä hyminällä. Siis periaatteessa äänellä voi hivellä omia sisäelimiä. "Tietyllä taajuudella oma ääni tuntuu hyvältä", Liedes selittää.
Äänen värähtelyn tuntemisessa on kaksi puolta: parhaimmillaan se on mahtava nautinto, pahimmillaan kärsimystä.
Liedes on esimerkiksi joutunut pakenemaan huonovointisena studiosta äänimattoa tekemästä, kun kahden ylä-äänen yhteisvaikutus otti sydämestä.
Harjaantuneella äänten kokemisella on varjopuolensa. Voimakkaat matalat äänet pakottavat Liedeksen toisinaan konserttisalista eteisen puolelle huonoa oloa potemaan.
Hurrmm. Hurrmm. Hurrmmm. Ääni tärisyttää sisuskaluja. Puoliksi makuulla olo on melko lokoisa. Tällä tavalla äänen voi kokea niin kutsutussa fysioakustisessa tuolissa. Sellainen on esimerkiksi Oulun Kiviharjun kuntoutumisklinikalla.
Tuolista saa irti ääniä, joiden avulla opiaattiriippuvaisen vierotusoireet helpottuvat. Äänihoidolla voi myös helpottaa stressiä ja unettomuutta tai lievittää kipuja.
Fysioakustinen tuoli on vaihtoehtohoito, mutta kuntoutumisklinikan johtajan Erkki Perkiön mukaan tutkimustuloksia tehosta on niin paljon, että vajaat kymmenen tuhatta euroa maksanut tuoli saatiin ostaa valtion korvaushoidoille varaamilla rahoilla.
"Sama se on korva-akupunktiossakin. Osa kiistää sen tyystin ja pitää humpuukina", Perkiö sanoo. Käyttäjien kokemukset puhuvat kuitenkin puolestaan.
Ensikertalaiselle säädetään kevyt 13 minuutin virkistysohjelma. Osa ohjelmista on rajuja, ja tottumattomalle voi tulla äkkiä kehno olo.
"Minulla on työpöytä ihan tuossa oven takana. Kyllä sen tuntee, kun tämä on päällä", Perkiö kertoo. Virkistysohjelma ei saanut 13 minuutissa poistettua yleistä laiskuutta ja työhaluttomuutta, mutta Marco Kärkkäinen on vakuuttunut äänihoitojen tehosta.
Eräs potilas sai avun nielemisongelmiinsa. Kollegalta fysioakustinen hoito poisti nestettä kehosta niin, että paino putosi vuorokauden aikana kolme kiloa.
Fysioakustinen tuoli esittelyssä perjantaina 31.3 kello 17 saakka Oulun yliopistolla Saalastinsalissa perheterapiakongressin yhteydessä.
