Liikenne- ja viestintäministeriö on ryhtynyt selvittämään, voisiko ensimmäisen luokan kirjeiden kulkunopeusvaatimusta väljentää haja-asutusalueilla. Tämä olisi edellytys sille, että postin näillä alueilla suorittamaa lehtijakelua voitaisiin aikaistaa.
Suomen Posti Oyj:n suunnitelma sisältyy hallituksen selontekoon, joka koskee runsaat kaksi vuotta sitten voimaan tulleen postipalvelulain toimivuutta. Se jakoi eduskunnassa mielipiteitä jo marraskuussa, kun selonteko lähetettiin valiokuntakäsittelyyn.
Eduskunnan tänään käymässä palautekeskustelussa liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd.) piti tärkeänä selvittää, onko kansalaisille mahdollista tinkiä kirjelähetysten laatuvaatimuksista.
Nykyisin laissa on vaatimus, että vähintään 95 prosenttia kirjelähetyksistä pitää toimittaa vastaanottajalle seuraavana työpäivänä. Jos tästä vaatimuksesta luovuttaisiin, posti voisi aikaistaa yhdistettyä kirje- ja lehtijakeluaan.
Haja-asutusalueilla asuvat saisivat lehtensä aikaisemmin, mutta toisaalta monet kirjelähetykset ja pikkupaketit vasta seuraavana päivänä.