Aseellinen vastarinta Irakissa olevia liittouman joukkoja vastaan on oikeutettua, katsoo radikaali shiiajohtaja Moqtada al-Sadr. Hän esittelee ajatuksiaan Britannian yleisradioyhtiön BBC:n Newsnight-ohjelmassa, joka esitetään televisiossa tänään.
Al-Sadr esittää BBC:n ohjelmassa myös näkemyksen, jonka mukaan Irakin väkivaltaisuuksien ja muiden ongelmien syypäitä ovat maassa oleskelevat ulkomaalaiset sotilaat.
Shiiajohtaja vakuuttaa myös, ettei hän aio osallistua Irakin demokratisoimisprosessiin ennen kuin amerikkalaisten johtamat joukot lähtevät maasta.
Iranin ulkoministeri Kamal Kharrazi on vaatinut Irakia pitämään huolen siitä, että Saddam Hussein joutuu vastaamaan rikoksistaan Irania vastaan, kertoi uutistoimisto Irna.
Ulkoministeri vakuutti, että Iran "esittää kaikki tarpeelliset todisteet ja asiakirjat Saddamin asiaa käsittelevälle erikoistuomioistuimelle".
Iran ja Irak kävivät sotaa 1980-88. Sodassa kuoli jopa miljoona ihmistä. Irakilaiset käyttivät sodassa muun muassa hermokaasuja ja muita kemiallisia aseita.