Sata puu­ve­net­tä näyt­teil­le Kotkaan

Satakunta puuvenekaunotarta eri puolilta maata esittelee sulonsa Kotkan kansainvälisessä puuvenenäyttelyssä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.

Satakunta puuvenekaunotarta eri puolilta maata esittelee sulonsa Kotkan kansainvälisessä puuvenenäyttelyssä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.

Näyttelyhallissa on nähtävänä Kotkaan tulevan Merimuseokeskuksen pienoismalli ja S. O. Fagerströmin 1960-luvun kilpaveneet. Venealan tuotteita ja palveluja taas esittelevät useat alan yritykset ja järjestöt omilla osastoillaan sekä maa-alueella ja että hallissa.

Lapsille näyttelyssä on ikioma puuhanurkkansa ja piirustuskilpailu, jonka aiheena on tietenkin puuveneet ja -veneily. Lasten Meripäivien maskotti Meripeikko vierailee paikalla satunnaisesti.

Vierasvenepaikkoja sekä messuille että Kotkan Meripäiville tuleville veneilijöille on tarjolla Hovinsaaren puolelta, jossa vapaaksi jääneet venepaikat merkitään. Paikat täytetään vapaasti saapumisjärjestyksessä eikä niihin oteta ennakkovarauksia.

Puuvenenäyttely järjestetään 29.-31. 7. Kotkan Puuvenekeskuksessa.

Ilmoita asiavirheestä