Es­pan­jaan Eu­roo­pan suurin si­sä­las­ket­te­lu­kes­kus

Madridin lähistölle avattiin perjantaina Euroopan suurin sisätiloihin rakennettu laskettelukeskus.

Madridin lähistölle avattiin perjantaina Euroopan suurin sisätiloihin rakennettu laskettelukeskus. Keskuksen 250 metrin mittainen, keinolumella päällystetty laskettelurinne on koristeltu keinotekoisilla kuusilla ja kivenlohkareilla, joiden avulla rinteeseen yritetään luoda aitoa alppitunnelmaa.

Keskus on osa uutta Madrid Xanadu -ostoskeskusta, jossa on 220 kaupan ja ravintolan lisäksi muun muassa 15 valkokankaan elokuvateatteri, mikroautorata sekä keilahalli. Uusi ostoskeskus noudattelee amerikkalaisen Mills-yhtiön luomaa konseptia, jossa kauppakeskuksesta pyritään luomaan laajoilla huvittelumahdollisuuksilla varustettu turistikohde.

Mills-yhtiö omistaa enemmistön noin 400 miljoonaa euroa maksaneen kauppakeskuksen osakekannasta. Ympäri vuoden auki oleva, 130 000 neliömetrin laajuinen kauppakeskus työllistää noin 4 000 henkeä. Kauppakeskuksen uskotaan houkuttelevan vuosittain noin 40 miljoonaa kävijää ja sen liikkeiden myynniksi arvioidaan 750-1 000 miljoonaa euroa vuodessa.

Laskettelukeskuksen arvioidaan houkuttelevan vuodessa noin miljoona kävijää, joista kaikki tosin eivät laskettele, vaan viihtyvät paremmin rinteen kupeeseen rakennetuissa ravitsemusliikkeissä.

Mills-yhtiöllä on jo entuudestaan 20 runsailla huvittelumahdollisuuksilla varustettua ostoskeskusta Yhdysvalloissa. Madridin lounaispuolelle rakennettu keskus on yhtiön ensimmäinen investointi Eurooppaan. Jatkoa on luvassa, sillä yhtiö suunnittelee konseptin mukaisten ostoskeskusten pystyttämistä Espanjaan Barcelonaan ja Valenciaan sekä Italiaan Roomaan, Firenzeen ja Milanoon.

Ilmoita asiavirheestä