Yh­dis­tys vaalii iko­ni­pe­rin­net­tä

Ikoni ei ole mikä tahansa muotokuva, vaan se kuvittaa ortodoksista hengellistä maailmaa. Muistutukseksi tästä ovat suomalaiset ikonimaalarit kuvittaneet yhdistyksensä 30-vuotisjuhlanäyttelyyn koko Raamatun tarinan maailman luomisesta viimeiseen tuomioon ja uuteen paratiisiin.

Ikoni ei ole mikä tahansa muotokuva, vaan se kuvittaa ortodoksista hengellistä maailmaa. Muistutukseksi tästä ovat suomalaiset ikonimaalarit kuvittaneet yhdistyksensä 30-vuotisjuhlanäyttelyyn koko Raamatun tarinan maailman luomisesta viimeiseen tuomioon ja uuteen paratiisiin.

Tulkoon Sinun valtakuntasi -näyttely on nähtävissä pääsiäiskaupunki Riihimäen taidemuseossa huhtikuun loppuun asti.

Ikonimaalarien puheenjohtaja, dosentti Merja Merras ei tiedä ikoninäyttelyä kootun aiemmin juonellisena. Ammatti- ja harrastajamaalarit ottivat idean innostuneena vastaan.

-- Vain muutama aihe jäi ensimmäisessä vaiheessa vaille varausta. Pisimpään puuttui tekijä Lasaruksen kuolleista heräämiselle.

Lasarukselle löytyi lopulta kaksikin maalaria. Enimmillään on sama aihe -- Kristuksen syntymä -- esillä kymmenenä eri versiona.

-- Osoitamme ikonimaalauksen olevan myös luovaa työtä, ei pelkkää kopiointia. Hyvän maalarin kädenjälki näkyy ikonissa.

Perinteen katkos näkyi kirkoissa

Suomen Ikonimaalarit ry syntyi perinteen vaalimiseksi 1970-luvulla. Ikonimaalauspiirejä oli syntynyt ympäri Suomea, mutta monin paikoin intoa oli enemmän kuin teologista tietämystä.

Tuolloin elettiin jopa lyhyt kausi, jona arkkipiispa Paavalin nimeämä "sensuurilautakunta" karsi vääränlaisia ikoneita. Myöhemmin hän velvoitti papiston katsomaan, millaisia ikoneita he ottavat siunattavakseen. Villiin tilanteeseen oli johtanut suomalaisen ikonimaalausperinteen ohuus. Historiallisesti ikoneita oli hankittu Venäjältä, ja uusia alettiin kaivata vasta 1950-luvulla, kun Karjalan siirtoväelle rakennettiin yli 50 kirkkoa tai kappelia.

-- Diakoni jakeli Kirkkomuseoon evakuoituja ikoneita ilman sen kummempaa järjestystä. Lisäksi kirjavalta taiteilijajoukolta tilattiin jotakin ikonin omaista, kuvailee puheenjohtaja Merras.

Toinen todellisuus kiehtoo maalareita

Bysanttilaiseen ikoniperinteeseen suomalaisia johdatti erityisesti venäläinen Leonid Uspenski. Hänen kursseillaan Pariisissa kävi toistakymmentä suomalaista. Myöhemmin taiteilija opetti monesti Suomessa. Nyt miltei kaikissa 24 ortodoksisessa seurakunnassa on oma ikonipiiri. Pariisin oppimateriaalit on käännetty ruotsiksikin sikäläisten ikonimaalarien avuksi.

Ikonimaalaus on harrastuksena levinnyt paljon tätä laajemmalle.

-- Kursseja tuntuu olevan vähän jokaisessa kansalaisopistossa. Väkeä tulee, kunhan joku opettaja löytyy, arvioi Merras.

Ikonien kiehtovuutta selittää hänen mielestään mahdollisuus kurkistaa toiseen todellisuuteen. Kurinalaisuutta ja kärsivällisyyttä vaativa harrastus vie syvälle.

Tutkinto ja välitys pohdittavina

Noin 200-jäseninen yhdistys on edelleen huolissaan perinteen puhtaudesta. Viime syksynä ryhdyttiin valmistelemaan opetusministeriön ohjeitten mukaan suositusta, joka määrittelisi ikonimaalauksen opettajalta vaadittavan pätevyyden.

Omia sääntöjä kaipaa myös ikonien välittäminen. Ennen kotiin tilattiin tutulta maalarilta ikoni rakkaasta Raamatun aiheesta, mutta enää osapuolet eivät välttämättä tunne toisiaan. Ikoneita syntyy paljon, ja niitä hankkivat seinilleen muutkin kuin ortodoksit.

Ilmoita asiavirheestä