Rengasliikkeen palosta aiheutunut sankka savu pimensi illalla Janakkalaa. Tuli tuhosi Leppäkujalla Turengissa sijaitsevan rengasliikkeen kokonaan, ja aiheutti useampien satojen tuhansien eurojen vahingot. Kukaan ei loukkaantunut.
Palo syttyi paloaseman vieressä sijaitsevassa liikkeessä noin kuuden aikaan. Kaksikerroksinen parin sadan neliön kokoinen liike oli täynnä renkaita.
Liikkeessä oli myös joitakin kaasupulloja, jotka räjähtelivät. Palokunta ei pystynyt menemään sisään rakennukseen, vaan koko sammutustyö tehtiin ulkopuolelta.
Palo aiheutti alusta lähtien sankkaa mustaa savua. Ihmisiä kehotettiin pysymään sisällä ja pitämään ikkunat kiinni. Savunmuodostus alkoi vähentyä vasta kahdeksan kieppeillä.
Palon syttyessä liikkeessä ei ollut ketään paikalla.
Poliisi tutkii palon syytä.