Kes­ki-Ame­ri­kan mur­ha­lu­vut en­nä­tys­lu­ke­mis­sa

Keski-Amerikan maiden murhaluvut ovat kasvussa. Monissa maissa kuolleiden määrä lähentelee jo samoja lukemia kuin 1980-luvun sisällissodissa.

Keski-Amerikan maiden murhaluvut ovat kasvussa. Monissa maissa kuolleiden määrä lähentelee jo samoja lukemia kuin 1980-luvun sisällissodissa.

Luvut ovat surullisia. Viime vuonna El Salvadorissa murhattiin 3 400 ihmistä, suurin osa nuoria. Tämän vuoden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana jo yli 800 ihmistä on tapettu. Kahdeksan miljoonan asukkaan Guatemalassa murhattiin viime vuoden aikana 4 800 ihmistä.

El Salvadorin, Guatemalan, Nicaraguan ja Meksikon hallitukset ovatkin käynnistäneet kampanjoita huumekauppaan liittyvien rikosten vähentämiseksi. Väkivallan kierrettä on kuitenkin vaikea pysäyttää, sillä köyhyys, nälkä ja huumeet ajavat ihmisiä rikoksiin. Usein poliisi on mukana tai ainakin katsoo läpi sormien.

Viranomaiset ovat huolissaan etenkin nuorisojengien tekemistä rikoksista. Jengit terrorisoivat usein kokonaisia kaupunginosia ja muun muassa kiristävät rahaa alueillaan toimivilta bussi- ja taksikuskeilta.

Ilmoita asiavirheestä