Helsinki Maineikkaan Radio tekee murron -radio-ohjelman tekijänä tunnettu Usko Santavuori on kuollut. Viipurissa syntynyt Santavuori kuoli pitkään sairasteltuaan 81-vuotiaana sunnuntaina Espoossa.
Suomalaiset muistavat Santavuoren ennen muuta värikkäistä radio-ohjelmista, joita hän teki Yleisradiossa yhteensä noin 600. Radio tekee murron -klassikon ohella Santavuori aiheutti kohua etenkin Laskuvarjohyppy-ohjelmallaan. Hänen kultivoitua ääntä kuultiin usein myös radion jalkapallo- ja jääkiekkoselostuksissa. Santavuori selosti esimerkiksi 1958 jalkapallon MM-finaalin Ruotsi-Brasilia, jossa syttyi uusi tähti Pele.
Ennen aikaansa Yleisradiossa Usko Santavuori työskenteli Satakunnan Kansan toimittajana.
Lainopin kandidaatiksi valmistuttuaan Santavuori siirtyi öljy-yhtiön johtotehtäviin, joissa hän teki niissäkin pitkän päivätyön. Eläkkeelle myös Rotary-toimintaan aktiivisesti osallistunut Santavuori jäi vuonna 1982.
Talvisotaan Santavuori osallistui vapaaehtoisena ja jatkosodassa hän oli komppanianpäällikkö.
Viime vuosina Usko Santavuorta enemmän julkisuudessa on nähty hänen puolisonsa Ritva Santavuori, juristi hänkin.