Nykky jatkaa sa­li­ban­dy­maa­jouk­kueen pää­val­men­ta­ja­na

Salibandyliitto on solminut miesten maajoukkueen päävalmentajan Petteri Nykyn kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Tuore sopimus ulottuu kesäkuuhun 2008 saakka.

Salibandyliitto on solminut miesten maajoukkueen päävalmentajan Petteri Nykyn kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Tuore sopimus ulottuu kesäkuuhun 2008 saakka.

Nykky on toiminut maajoukkueen luotsina kesästä 2004 alkaen. Entinen sopimus olisi päättynyt MM-turnaukseen, joka alkaa Ruotsissa reilun kolmen viikon päästä.

Tänä vuonna Nykky toimii ensi kertaa MM-tasolla päävalmentajana, mutta valmennustiimissä hän ollut mukana jo kahdessa MM-turnauksessa (2000 ja 2002). Kummallakin kerralla Suomi on päässyt MM-loppuotteluun, mutta jäänyt hopealle.

Seuravalmentajana Nykky, 41, on kerännyt mainetta Espoon Oilersissa, jonka mukana hän on voittanut kolme SM-kultaa, hopean ja kaksi pronssia. Viimeksi mestaruus tuli vajaat kaksi viikkoa sitten Oilersin kakkosvalmentajana.

Uusi maajoukkueen päävalmentajasopimus antaa mahdollisuuden toimia myös seurajoukkueen päävalmentajana.

Ilmoita asiavirheestä