Osa Na­to-mais­ta vii­lei­nä uu­den­lai­sel­le kump­pa­nuu­del­le

Osa sotilasliitto Naton jäsenmaista ei lämpene ajatukselle uudenlaisesta kumppanuudesta esimerkiksi Suomen ja Ruotsin kanssa, jollaista esimerkiksi Yhdysvallat on kaavaillut. Tiiviimpää yhteistyötä käsiteltiin Naton kaksipäiväisessä ulkoministerikokouksessa, joka päättyi perjantaina Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa.

Kokoukseen osallistunut Venäjä suhtautui hankkeeseen niin ikään nuivasti. Venäjän mukaan suunnitelma voi horjuttaa turvallisuustasapainoa maailmanlaajuisesti.

Monet Nato-maat myöntävät, että sotilasliiton on kehitettävä uudenlainen kumppanuusjärjestelmä, joka paremmin heijastaa järjestön roolia rauhanturvaajana kaukaisissa maissa kuten Afganistanissa.

Kaikki eivät kuitenkaan halua tiivistää turvallisuusyhteistyötä hyvinkin erilaisten maiden kanssa. Yhdysvaltain ja Britannian kaavailuissa uudenlaista kumppanuutta on suunniteltu ainakin Suomen ja Ruotsin, Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin sekä Israelin kanssa.

Ilmoita asiavirheestä