Suomalaisten mitalitoiveet menivät murskaksi kahden sarjan osalta EM-painien toisen kisapäivän illassa. Jani Haapamäen (55 kg) ja Kim-Jussi Nurmelan (74 kg) kokemat neljännesfinaalitappiot tiesivät molempien painijoiden kisaurakan päättymistä.
Nurmelan ottelu Valko-Venäjän Mihail Ivantshenkoa vastaan ratkesi käytännössä minuutin painin jälkeen. Nurmela sai ensimmäisenä varoituksen ja joutui alle mattoon.
Jani Haapamäen hurja taisteluvire ei kantanut semifinaaliin saakka 55 kilon sarjassa. Nuoren kauhajokisen kohtaloksi muodostui 4-0 pistetappio Kreikan Azchium Kiouzegianille sarjan neljännesfinaalissa.
Tuomo Mäntylä aloitti EM-painien kisaurakkansa 5-1-pistevoitolla Itävallan Hannes Herringistä. Mäntylä aloitti ottelun tehokkaasti ja siirtyi ennen taukoa jo 3-0-johtoon taaksemenolla ja rullauksella.
66 kilon sarjassa Ari Härkänen selvitti itsensä sarjan puolivälieriin heti aamupainien ensimmäisen tunnin aikana.