Rivikuntalaisen ei ole helppo seurata, millaisin perustein hänen verorahojaan yhteiseen hyvään käytetään. Näin siksikin, että käsitys passeleista kohteista on jokaisella pikkuisen erilainen. Vaikka lapset, sairaat ja vanhukset ovat kaikkien mielestä roponsa ansainneet, ei sen takia ole helppo luopua oikein mistään omaa elämänlaatua kohentavasta.
Kunnissa huomattiin viime vaalien alla entistä selvemmin, ettei tungosta valtuustopaikoille ole. Ainakin niissä pitäjissä, joissa vuosikatteen eteen vedetään vuosi vuodelta pitkä miinus mukaan pyrkivät vain todelliset yhteisen vastuun kantajat tai ne, jotka eivät ymmärrä, mihin ovat päänsä pistämässä. Jokainen lehterillä piipahtanut tietää, että molempia valittiin.
Aikoinaan naureskeltiin sille, että keskustelu muutaman kympin koiraverosta kirvoitti valtuutettujen kielet paremmin kuin miljoonan yritystakaus. Pieniä ja yksinkertaisia asioita on helpompi ymmärtää kuin isoja ja monimutkaisia, myös kunnanvaltuustossa. Ja virkamiehethän asiat valmistelevat.
Kuntien kaulailu yritysten kanssa on arkea. Pienissä, vähäväkisissä ja syrjäisissä kunnissa suhteen muodostaminen saattaa vain ensitreffeistä lähtien olla vähemmän tasa-arvoista. Meno on kuin lavatansseissa, joissa yksi ylkä kulkee pitkin penkkiriviä katsellen, mitä tarjolla on.
Moni kunta on joutunut maksamaan yritysseikkailustaan kalliit erorahat, joskus jopa ennen kuin kipeästi tarvittavia työpaikkojakaan on syntynyt. Näin kävi Puolangallakin, jossa kuralle karannut talous aiotaan nyt panna kuntoon vuosien vyönkiristyksellä.
Kun Puolangalla lähdettiin rahoittamaan yritystoimintaa, kansalaiskeskustelun laineet korkeintaan liplattivat. Suurin osa uskoi edusmiehiensä ja -naisiensa viisauteen. Isot odotukset vaihtuivat kuitenkin parissa vuodessa miljoonan euron laskuun tyhjästä.
Nyt kun säästöjä haetaan kaikesta mahdollisesta, kansalaisaktiivisuus on herännyt. Puolankalaiset eivät ymmärrettävästi luopuisi musiikkiopiston opetuksesta, lasten iltapäivähoidon supistus kirvelee ja nuoret kyselevät heille tärkeiden palvelujen perään. Hyvää tilanteessa on ainakin se, että on kipeän kautta huomattu, miten tärkeää on valvoa päättäjien edesottamuksia ajoissa, jo ennen kuin päätös on tehty.
Veroprosentin nosto on jatkossakin katkera lääke vaikeaan vaivaan monessa kunnassa. Luvut eivät kuitenkaan kerro totuutta verotuksen tehosta, sillä nimellisen veron ja todellisen tuoton ero on iso. Kuntien keskimääräinen veroprosentti on tänä vuonna 18,4, mutta kunnan pussiin kilahtaa vain 14,4 äyriä, kiitos veronmaksajalle niin mukavien ansiotulojen vähennysten.
Valtio ilmoittaa vahvistaneensa kuntataloutta viime vuonna 272 miljoonalla eurolla. Kunnat sen sijaan kainosti huomauttavat, että saamatta jäi kustannus- ja indeksitarkastusten perusteella niille kuuluvaa rahaa 417 miljoonaa euroa.