Hollolan-tehtaan pääluottamusmies Jari Pyykkö kuva mielialoja Foxconnilla apeiksi. Hän valittaa työnantajan niukkaa informaatiota, jonka takia hänkään ei vielä tiistaina tiennyt, paljonko irtisanomisista kohdistuu Hollolaan ja paljonko Lahteen.
"Monille koituu vielä nukkumattomia öitä, ennen kuin kaikki irtisanomislaput on ehditty jakaa", arveli pääluottamusmies. Hänen mukaansa irtisanomisperusteista ei ole neuvoteltu, vaan työnantaja saneli ehdot yt-neuvotteluissa.
Pyykkö pitää arveluttavina yritysjohdon puheita määräaikaisen ja vuokraväen käyttämisestä jatkossakin.
"Sen ei pitäisi lain mukaan olla vuoteen edes mahdollista, sillä olemme sopineet 12 kuukauden takaisinottovelvollisuudesta. Sinä aikana Foxconnin pitää kysyä aina ensimmäiseksi työvoimatoimistolta, löytyisikö työttömien joukosta entistä omaa väkeä."