Poliisin kannattaisi liikkua entistä enemmän jalkaisin ihmisten parissa. Kävelevä poliisipartio luo turvallisuuden tunnetta ja herättää myönteisempiä mielikuvia kuin autolla liikkuva, selviää tuoreesta väitöksestä.
Psykologian maisteri Satu Salmi tutki perjantaina tarkastettavassa väitöksessään suomalaisten poliisihavaintoja. Autoileva poliisi vaikutti kyselytutkimukseen vastanneista etäiseltä ja autopartion näkeminen herätti huolta rikoksen kohteeksi joutumisesta.
Tutkimuksen mukaan kansalaiset tuntevat poliisin toimintatapoja huonosti. Mielikuva poliisista on saattanut muodostua yhden kohtaamisen tai pelkän näköhavainnon perusteella.
Vastaajat toivoivat, että poliisi näkyisi enemmän arjessa, auttaisi rikosten uhreja ja kertoisi, miten rikoksen kohteeksi joutumiselta voi välttyä.