Pääsiäisen ajan liikenteessä kuoli neljä ihmistä ja lisäksi useita loukkaantui. Vakavin liikenneturma sattui lauantaina Tuupovaarassa, missä kaksi ihmistä sai surmansa henkilöauton suistuttua tieltä.
Yksi ihminen sai surmansa henkilöauton ja rekan törmäyksessä Lahdessa maanantaina. Llisäksi moottorikelkan kuljettaja kuoli kelkan suistuttua metsäautotien uralta penkkaan Kuhmossa niin ikään maanantaina.
Kahdeksan ihmistä loukkaantui linja-auton törmättyä suureen lakaisukoneeseen Helsingin Länsiväylällä lauantai-iltana. Toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina taas nelihenkinen perhe loukkaantui henkilöauton suistuttua tieltä päin kalliota Siuntiossa.
Mies puukotettiin hengiltä Lahdessa
Väkivaltarikoksia tuli pääsiäispyhien aikaan poliisin tietoon yksi. Lahtelainen keski-ikäinen mies puukotettiin hengiltä Myllypohjan kaupunginosassa Lahdessa sunnuntaina iltapäivällä. Uhri sai veitseniskun rintaansa ja kuoli heti.
Laskuvarjohyppääjä puolestaan sai surmansa Vaasan lentokentällä lauantaina iltapäivällä sattuneessa onnettomuudessa. Laskuvarjokerhon jäsen hyppäsi yli tuhannen metrin korkeudesta. Poliisin mukaan varjo aukesi, mutta hypyn loppuvaiheessa tapahtui jotain odottamatonta. Mies oli kokenut hyppääjä.
Rivitalossa paloi Juuassa
Ihmishenkiä vaativia tulipaloja ei pääsiäisen aikana ollut. Vakavin tulipalo sattui Juuassa Pohjois-Karjalassa, missä neljän asunnon rivitalon päätyhuoneisto paloi kokonaan sunnuntai-iltana.
Huomattavat aineelliset vahingot aiheutuivat myös lämpölaitoksen palosta Viitasaarella Keski-Suomessa lauantain vastaisena yönä. Lahden keskustassa marketin sisätilat puolestaan kärsivät savuvahingoista, kun sen pakasteallas syttyi palamaan lauantaiaamuna.
Yksi hukkui heikkoihin jäihin
Nuorehko mies hukkui heikkoihin jäihin Ruoholahden kanavassa Helsingissä. Sen lisäksi pääsiäisen tienoilla sattui useita uhkaavia tilanteita haurailla meren ja järven jäillä.
Jäät pettivät mm. kahden moottorikelkkaseurueen alta. Kaksi miestä vajosi jäihin pitkänperjantain iltana Kesälahdella Pohjois-Karjalassa ja nelihenkinen perhe Suomenlahdella Pyhtään Koukkusaaren edustalla maanantaina aamupäivällä.
Lisäksi merivartiosto pelasti sunnuntaina Ahvenanmaan saaristossa jäihin pudonneen miehen Torsholman itäpuolella.