Byströmin taloja tavoitellaan osaksi Oulun nuoriso- ja kulttuurikeskusta. Talojen käytöstä osana lasten kulttuurikeskusta on juuri valmistunut tarveselvitys. Byström vapautui sosiaalitoimelta toukokuun lopussa.
Toiminnan laajeneminen koko kortteliin perustuu 2002 valmistuneeseen Oulun lastenkulttuurin kehittämissuunnitelmaan. Laajennus-ajatus sisältyi myös Oulun hakemukseen valtakunnalliseksi lastenkulttuurikeskukseksi.
Vuoden 2003 alusta Oulu pääsikin osaksi kuuden valtakunnallisen lastenkulttuurikeskuksen Taikalamppu-verkostoa. Toimintaa tukee siten myös opetusministeriö.
Sisältöä Taikalampusta
Nuku-keskuksen laajennuttua Byströmin päärakennukseen Ojakadulla ja kivirakennukseen Aleksanterinkadun ja Hallituskadun kulmauksessa kulttuurilla olisi koko kortteli.
"Perusajatuksena on kehittää taiteen perusopetuksen ja koulussa annettavan taideopetuksen välimaastoon sijoittuvaa toimintaa. Käytännössä se tarkoittaa kursseja ja työpajoja lapsille, nuorille, perheille sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleville aikuisille", kiteyttää Nuku-keskuksen johtaja Arja Huotari.
Oulun kuningasajatus on yhteistoiminnan kehittäminen yli hallintokuntarajojen ja Oulun kaupungin sekä muiden toimijoiden kesken. Tavoitteena on parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia.
"Kasvun ja kehityksen tueksi tarjotaan taiteen laajat ja syvälliset mahdollisuudet nykyistä paremmin. Taikalamppu tuottaa laadukasta sisältöä lasten, nuorten ja perheiden vapaa-aikaan."
Verstaita ja työpajoja
Koko korttelin Taikalampussa on ajatuksena tuoda yhteen jo olemassa olevia Oulun kaupungin sekä yhdistysten järjestämiä toimintoja."Kaikki siirrettäviksi suunnitellut toiminnot ovat tällä hetkellä puutteellisissa tiloissa eri puolilla kaupunkia", huomauttaa Huotari.
Byströmin taloihin on tarveselvityksessä esitetty verstas- ja työpajatiloja, opetusluokkia sekä toimisto-, arkisto- ja varastotiloja sekä vierasateljee ja -asunto kansainvälisille taiteilijavieraille.
"Pääosa tiloista on yhteiskäytössä ja käyttäjät maksavat niistä käyttökorvausta. Toimisto- ja varastotilat vuokrataan kuukausivuokralla ihan niin kuin nykyisessä Nukussa."
Uuteen kompleksiin muuttaisivat Nukun Sanataidekoulu, Lasten elokuvakoulu, Nukun videopaja, POEMin (Pohjoinen elokuva- ja mediakeskus) animaatiopaja, Oulun musiikkivideofestivaalin toimisto ja musiikkivideoarkisto, nukketeatteri Akseli Klonkin toimisto ja verstas, Lasten käsityökoulu, PROTO - Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry:n työpajat sekä Oulun taidemuseon ja Oulun taiteilijaseuran kuvataidetyöpajat, Stellan sirkuskoulun toimisto ja kulttuurilehti Kaltion toimitus.
Lasten kulttuurikeskuksen toimintaa koordinoi lastenkulttuurin tuottaja Anna-Kaisa Järvi.