Lakon takia peruuntuneista lennoista tai muista siitä aiheutuneista kuluista on turha hakea korvauksia vakuutusyhtiöistä. Lakko rajataan vakuutusehdoissa lähes poikkeuksetta ylivoimaiseksi esteeksi, jota ei korvata. Finnairilta korvauksia kanttaa kuitenkin kysellä.
"Matkan peruuntuminen korvataan ainoastaan sairastumisen tai vakavan omaisuusvahingon sattuessa. Myöhästymisen osalta vakuutuksesta korvataan myöhästymisestä aiheutuneet kulut, mikäli kulkuneuvoa kohtaa esimerkiksi sääeste tai tekninen vika. Lakko ei siis kuulu korvattaviin vahinkoihin", kertoo tuotepäällikkö Jani Nevanperä vakuutusyhtiö Tapiolasta.
Nevanperän mukaan lakko määritellään melkein kaikissa vakuutuksen ehdoissa force majeure- eli ylivoimaiseksi tekijäksi, josta aiheutuneita vahinkoja ei korvata. Nevanperän mukaan Tapiolan lisäksi kaikissa muissakin vakuutusyhtiöissä toimintamalli on samansuuntainen, mutta lentoyhtiöillä on asiasta omat toimintamallinsa.
Finnairin tiedottaja Senja Larsenin mukaan lakon takia käyttämättä jääneet lentoliput lunastetaan takaisin, mutta kaikista kuluista ei saa korvauksia.
"Tämä on force majeure -tilanne, eli jos on mahdollisuus käyttää korvaavaa yhteyttä, korvaamme lentolipun ylittävän osan alkuperäistä kuittia vastaan", sanoo Larsen.
Korvattavia kuluja ovat turistiluokan bussi-, juna-, laiva- tai lentoliput, mutta ei oman auton käyttöä ei korvata. Lakosta johtuvia puhelin-, taksi-, paikoitus tai hotellikuluja ei myöskään korvata.
Jos jatkoyhteydestä myöhästyy kokonaan, Finnair pyrkii Larsenin mukaan järjestämään mahdollisuuden päästä seuraavaan mahdolliseen jatkoyhteyteen.
"Korvauksien saamiseksi kannattaa olla yhteydessä siihen lippu- tai matkatoimistoon, josta on lippunsa hankkinut", Larsen opastaa.
Rahtia ei kuljeteta tällä hetkellä ollenkaan, mutta lähtevää rahtia otetaan kuitenkin vastaan. Nyt kuljetukseen pysähtyneestä rahdista ilmoitetaan asianosaisille erikseen.