Jarkko Nieminen hävisi toisen kierroksen ottelussaan Sveitsin Marc Rosset'lle tenniksen 800 000 euron ruohokenttäturnauksessa tänään Lontoossa. Rosset'n voitto kirjattiin erälukemin 7-5, 7-5. Nieminen johti kumpaakin erää syötönmurron ansiosta, ensimmäistä 4-2 ja toista jo 5-2, mutta Rosset nousi molemmissa voittoon.
- Johtotilanteessa tuli vähän liikaa helppoja virheitä. Helpot virheet kostautuvat erityisesti ruoholla pelattaessa, Nieminen harmitteli.
Molemmissa erissä Nieminen pystyi murtamaan 32-vuotiaan sveitsiläisen syötön kerran. Vahvoista syötöistään tunnettu Rosset sen sijaan pystyi kummassakin erässä kahteen syötönmurtoon, joiden avulla hän ottelun myös voitti.
- Hallitsin molempia eriä, mutta Rosset pystyi omalla hyvällä syötöllään roikkumaan pelissä mukana. Itse syötin erien lopussa huonommin kuin alussa, Nieminen kertasi suorituksiaan.
Lontoossa Nieminen jatkaa vielä nelinpelissä. Nieminen ja hänen hollantilainen parinsa Raemon Sluiter kohtaavat huomenna toisella kierroksella Intian Mahesh Bhupathin ja Valko-Venäjän Max Mirnin.