Rehtejä, reippaita ja rehellisiä tyttöjä ja poikia on palkittu hymypoika- ja tyttöveistoksilla jo viidenkymmenen vuoden ajan. Tänä aikana palkinnon on saanut hyvän toveruuden osoituksena jo 250 000 koululaista vuodesta 1954 alkaen.
Tunnetun veistoksen on suunnitellut Heikki Nieminen. Hymypatsaat on välittänyt kilpailun alusta alkaen Kerhokeskus - koulutyön tuki ry. Vuosittain patsaita on myönnetty tasaista 5 000 kappaleen tahtia.
2000-luvulta alkaen Hymypatsaiden suosio on kuitenkin lisääntynyt: esimerkiksi viime vuonna patsaita välitettiin kouluihin yli 7 300 kappaletta.
Kilpailun suosio kertoo siitä, että myös kilpailun arvot ovat säilyneet tärkeällä sijalla suomalaisessa yhteiskunnassa. Säännöt ovatkin pysyneet liki muuttumattomina 1950-luvulta saakka. Pääosissa on ajatus, että palkinnon saaja on hyvänä esimerkkinä muille oppilaille.
"Hän on rehti ja luotettava toveri; hän on avulias, reipas ja iloinen. Ja hän haluaa edistää terveitä elämäntapoja", luettelee suunnittelija Tiina Karhuvirta palkinnon saannin perusteita. Hymypatsaita jaetaan lähinnä ala- ja yläluokkien oppilaille.