Tukholma Jääkiekon EM-sarjan päätösturnauksessa pelanneen Suomen MM-ryhmän 28 pelaajasta neljän kausi loppui maanantain pronssipeliin Tshekkiä vastaan. Ryhmästä putosivat puolustaja Toni Söderholm sekä hyökkääjät Timo Pärssinen, Kalle Kerman ja Petri Kontiola.
Kisajoukkueen 24 pelaajan rungon miehittää kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 13 hyökkääjää.
Päävalmentaja Erkka Westerlundin nimeämä miehistö ei ole lopullinen MM-kisajoukkue. MM-alkulohkojen jälkeen joukkuetta on mahdollista täydentää kahdella pelaajalla.
Westerlund ja muu valmennusjohto näkivät Tukholmassa yritteliään leijonajoukkueen. Enemmän päänvaivaa valmennusjohdolle aiheuttavat NHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella päättäneet pelaajat. Coloradoa vastaan pudonneesta Dallasista olisi periaatteessa tarjolla peräti viisi suomalaishyökkääjää.
- Olemme olleet osaan Dallasin pelaajista yhteydessä, mutta pitkälle emme ole vielä päässeet. Kun NHL-sirkuksessa pelaajan pitkä kausi päättyy, ihan heti ei puhuta MM-valinnoista, Westerlund kertoi.
San Joselle pudonneen Nashvillen puolustaja Kimmo Timonen on yleensä ollut maajoukkuetta kohtaan uskollinen, mutta tänä keväänä hän todennäköisesti jättää MM-kisat väliin.
- Timonen käy tiistaina varmuuden vuoksi kuvauksissa. Hänen sopimuksensa Nashvillen kanssa jatkuu, ja seuralla on jatkon suhteen omia odotuksiaan. Eli tilanne ei näytä hyvältä, Westerlund arvioi Timosen mahdollisuuksia vahvistaa MM-joukkuetta.
Kautensa päättäneen Dallasin suomalaishyökkääjät ovat Jere Lehtinen, Niko Kapanen, Jussi Jokinen, Niklas Hagman ja Antti Miettinen.
Maalivahtivalinnat selkiytyneet
Westerlund varoi Tukholman-turnauksen perusteella nostamasta esiin nimiä, jotka olisivat MM-valinnoissa yli muiden.
- Pitää muistaa, että emme pelkästään nimeä joukkuetta, vaan meidän täytyy puhua myös pelaajien rooleista joukkueessa. Sitä keskustelua emme ole pelaajien kanssa juuri käyneet.
- Uudet miehet pelasivat tässä turnauksessa tasapainoisesti, Westerlund sanoi ja viittasi mm. A-maajoukkue-ensikertalaiseen Kalle Kermaniin sekä Jussi Pesoseen ja Tomek Valtoseen.
Westerlundin mukaan maalivahtikolmikko Fredrik Norrena, Niklas Bäckström ja Sinuhe Wallinheimo voi alkaa valmistautua MM-kisamatkaan. Wallinheimon kisapassi jää ainakin turnauksen alussa leimaamatta.
- Maalivahdit ja puolustus on valinnoissa aika selkeä alue. Enemmän soviteltavaa on hyökkäyksessä.
Maanantain Tshekki-pelissä Tuomo Ruutu oli kahden ottelun levon jälkeen nostettu ykkösketjuun Ville Peltosen ja Tommi Santalan viereen. Ruutu oli kaukalossa miltei näkymätön.
- Ei hänellä mitään vammoja ole, mutta pelituntuman puute näkyi väkisin yrittämisenä. Peli ei vielä suju Tuomolta luonnostaan, Westerlund ymmärsi.