Nokia piti aiemman tu­los­ar­vion­sa

Nokia odottaa tuloksensa pysyvän ennakoidun mukaisena kuluvalla vuosineljänneksellä. Matkapuhelinten myynnin yhtiö ennakoi kuitenkin jäävän aiemmin arvioidun alalaitaan tai jopa sen alle muun muassa Kiinassa raivoavan sars-epidemian vuoksi.

Nokia odottaa tuloksensa pysyvän ennakoidun mukaisena kuluvalla vuosineljänneksellä. Matkapuhelinten myynnin yhtiö ennakoi kuitenkin jäävän aiemmin arvioidun alalaitaan tai jopa sen alle muun muassa Kiinassa raivoavan sars-epidemian vuoksi.

Tiistaina julkaistu väliarvio oli jonkin verran myönteisempi kuin Nokian pahimman kilpailijan Motorolan maanantaina julkaisemat tiedot. Nokian ja Motorolan myyntiarvio on samansuuntainen.

Seuraavan varsinaisen osavuosikatsauksensa Nokia antaa heinäkuussa. Väliarvio ei näin sisältänyt tarkkoja numeroita matkapuhelinmyynnin kehityksestä. Nokia kertoi kuitenkin, että se arvioi matkapuhelintensa markkinaosuuden kasvavan kuluvalla vuosineljänneksellä tammi-maaliskuusta.

Nokian mukaan sen markkinaosuus matkapuhelimissa oli tammi-maaliskuussa 38 prosenttia, joten tiistain tiedot kertovat yhtiön lähestyvän edelleen 40 prosentin markkinaosuustavoitettaan. Riippumattomien markkinatutkimusyhtiöiden arviot Nokian markkinaosuudesta ovat kuitenkin olleet viime aikoina hieman Nokian omaa arviota pienempiä.

Yhtiön talousjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi tiistaina puhelinkonferenssissa, että Nokia on voittanut markkinaosuuttaan cdma-puhelimissa. Cdma on standardi, jota käytetään Yhdysvalloissa ja Aasiassa gsm:n rinnalla. Kiinassa Motorola on ollut Nokiaa vahvempi nimenomaan cdma-puhelimiensa ansiosta, mutta Nokia on vahvistanut äskettäin tuntuvasti omaa cdma-mallistoaan.

Keskiviikkona Nokialta on luvassa uusia tietoja, kun yhtiö pitää puolivuosittaisen strategiakatsauksensa. Tilaisuudessa esiintyy pääjohtaja Jorma Ollila ja muuta Nokian johtoa.

Kannattavuus vahvaa kännyköissä

Virallisen raportoidun osakekohtaisen tuloksensa Nokia arvioi asettuvan huhti-kesäkuussa 0,12-0,15 euroon, mikä on huhtikuussa ilmoitetun mukainen. Nokian mukaan tuloksen pysyminen ennakoituna kuvastaa matkapuhelinliiketoiminnan hyvänä pysynyttä kannattavuutta.

Talouden yleinen heikkous Euroopassa ja Yhdysvalloissa, dollarin heikentyminen sekä sars Kiinassa pudottavat matkapuhelinmyynnin liikevaihtoa aiemmin arvioidun 4-12 prosentin vaihteluvälin alalaidalle tai jopa sen alle.

Kallasvuon mukaan dollarin heikentymisen seurauksena Nokian myymien puhelimien keskihinta on alentunut tammi-maaliskuuhun verrattuna.

Yhtiön koko liikevaihdon arvioidaan kasvavan jonkin verran vähemmän, sillä matkapuhelinryhmää tuntuvasti pienemmän verkkomyynnin ennakoidaan supistuvan 0-5 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Takkiin tulee kaikilla maantieteellisillä alueilla.

Verkkoryhmän pro forma -liikevoiton yhtiö arvioi jäävän lähelle nollaa, jos ylimääräisiä kulukirjauksia ei oteta huomioon.

Irtisanomiset painavat tulosta

Toisen vuosineljänneksen tulos sisältää aiemmin ilmoitetun 350-400 miljoonan euron suuruisen kulukirjauksen verkkoliiketoiminnoissa. Alaskirjaus johtuu Nokian verkkoryhmän laajoista irtisanomisista johtuvista kuluista. Nokia kertoi aiemmin keväällä supistavansa verkkoryhmän henkilökuntaa 1 800 työntekijällä, josta Suomen osuus on 1 100.

Viime vuoden huhti-kesäkuuhun verrattuna Nokian tulos jää selvästi pienemmäksi. Tuolloin Nokian raportoitu osakekohtainen tulos oli 0,18 euroa.

Ilmoita asiavirheestä