Siimes oli ehtinyt sanoa vain muutaman sanan kun ylikonstaapeli Jari Raivion katseeseen nousi epäily. Se tarkoitti sitä, että hän kuunteli vain puolella korvalla ja tarttui vain sellaisiin asioihin, jotka todistivat että Siimes oli väärässä, oli kysymys mistä tahansa.
Raivio oli puolessavälissä kuuttakymmentä, ja melkein koko virkaikänsä maaseudulla työskennelleenä saanut kiintiönsä täyteen naapuririidoista. Hän pysytteli niistä terveellisen matkan päässä jos se vain oli mahdollista. Tällä kertaa se näytti mahdolliselta.
"Onko naapurinne mielestänne syyllistynyt johonkin rikokseen?" Raivio keskeytti.
"En minä sellaista voi sanoa..."
Kuiva hiuskiehkura kutitti Raivion otsaa ja hän pyyhkäisi ohuita, vaaleita hiuksiaan taaksepäin. Vaaleansininen virkapaita kiristi hartioista, vatsan kohdalta - joka paikasta.
Raivio oli vapauttanut jalkansa raskaista työkengistä ja vaihtanut tilalle kevyet terveyssandaalit. "Entä onko aikomuksenne tehdä hänestä tutkintapyyntö tai rikosilmoitus?" "Ei, tarkoitukseni on..."
"Eli teillä ei ole mitään naapurianne vastaan?"
"Ei mutta..."
Raivio vilkaisi ikkunasta ulos ja oli hetken hiljaa. "Mitä te sitten haluatte että tekisimme, että pidätämme hänet vai?"
Siimes tunsi että suuttumus levisi polttavana vatsanpohjassa ja että kuumotus nousi alhaalta ylös. "Luulin että poliisi haluaa kuulla jos mahdollisesti jotain rikollista on tekeillä. Jos ette halua olen kai ollut väärässä."
Raivio tajusi että pieni takapakki oli tarpeen. "Toivon että kerrotte asianne lyhyesti. Olette varmasti tietoinen poliisin resurssipulasta ja työmäärästä."
Raivio ei näyttänyt siltä, että hänellä olisi sietämättömiä työpaineita. Pöydällä oli kahvimuki ja ravilehti. Hän näytti siltä, että hänet oli keskeytetty juuri kun hän oli täydessä kofeiinihuumassa laatimassa voittoisaa totoriviä.
Siimes kertoi koko tarinan alusta loppuun. Hän laski Raiviolle kunniaksi sen, ettei tämä keskeyttänyt kertaakaan, vaikka näpyttelikin kuulakärkikynän nuppia kiinni ja auki.
"Minä en vetäisi noista tapahtumista vielä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, hän sanoi nojaten tuolissa taaksepäin niin, että se natisi tuskissaan. Pitkäaikaisella kokemuksella voin sanoa että mitä ihmeellisimmillekin tapahtumille löytyy useimmiten luonnollinen selitys."
Äkkiä Raivio sai ajatuksen ja hieraisi leukaansa. "Kerroitte että naapurimökkinne omistaja vuokraa sitä...hmm...onko teillä hmm...ollut aikaisemmin ongelmia naapureittenne kanssa?"
"Kerran eräs vuokralainen hakkasi vaimoaan ja jouduin soittamaan poliisin paikalle..."
"Mikä se osoite olikaan?"
Siimes kertoi osoitteen. Raivio näpytteli päätettään. "Tämän mukaan teitte myös ilmoituksen toisen vuokralaisen juhlista...ja ilmoituksen paikallisesta asukkaasta jota epäilitte pontikankeitosta."
"Jouduin ikäväkseni välikädeksi. Kaikki tiesivät siitä mutta kukaan ei halunnut ilmoittaa ettei joudu huonoihin väleihin...eräs naapuri pyysi minua ottamaan yhteyttä poliisiin..."
"Mutta mitään pontikankeittoon viittaavaa ei tämän mukaan löytynyt."
Siimes huomasi joutuneensa puolustuskannalle. "Ei, sillä hän osasi varautua poliisin tuloon ja hävitti todisteet...olen itsekin juonut Seppäsen keittämää pontikkaa..."
"Niin varmaan, onko teillä autojen rekisterinumerot?"
Siimes ojensi numerot. "Tarkistin ne ajoneuvohallintakeskuksesta. Kumpaakaan ei ollut olemassa."
Raivio nyökkäsi mutta näpytti hetken päätettään, vilkaisi sitten lappua ja näpytti taas. "Ei näytä yhteydet toimivan...ja nimi oli Matti Lehtinen, eikä tietoa ammatista?"
Raivio rykäisi ja sanoi jämerästi: "Teemme näin. Tarkistan tiedot ja otan teihin pikaisesti yhteyttä...jos naapurissanne tapahtuu jotain...hmm...epäilyttävää voitte soittaa minulle."
Siimes seisoi käytävässä ja odotti hissiä. Hän kääntyi katsomaan taakseen ja näki Raivion olevan puhelimessa. Raivio katseli häntä, mutta käänsi katseensa. Siimes ehti nähdä Raivion ilmeen.
Se oli omituinen yhdistelmä hämmästystä, kiukkua ja pelkoa.
