Aamuisessa hätäkokouksessa on harvinaisen kattava läpileikkaus pääkaupunkiseudun virkakoneistosta. Poliisitalon neuvotteluhuoneessa oli kaksi keskusrikospoliisin miestä, saman verran Helsingin laitoksen huumetutkijoita, yksi talousrikosatarin edustaja, verotarkastaja ja syyttäjä. Pöydällä oli kasoittain papereita, kaksi termoskannua, pahvimukeja ja muutama viineri.
Kaikkien katseet suuntautuivat juuri sisään tulleeseen atarimieheen Jouni Harmiaan. Kaljupäinen syyttäjä naputti mustaa nahkasalkkuaan. "Löytyikö paperit?"
Harmia oli humaani mies ja kysymys ärsytti häntä. Poliisia henkensä kaupalla avustanut mies oli tapettu ja kaikkia kiinnosti vain se, mitä papereille oli tapahtunut, papereille joiden avulla Rovamaan huumekauppa saataisiin kytkettyä rahanpesuun ja rahat pois.
"Miehet jotka puukottivat Porolan, ottivat salkun. Vastapäisessä rakennuksessa ollut remonttimies näki puukotuksen ja salkun viemisen. Porolan toimisto on tutkittu mutta sieltä ei löytynyt mitään, ei myöskään kotoa. Ilmeisesti kaikki paperit olivat salkussa. Ainakin hän kertoi minulle aamulla että paperit olivat hänellä. Ne olivat olleet jossain kätkössä mutta hän oli hakenut ne eilen, niin hän ainakin sanoi."
"Eli teon motiivista ei ole epäilystäkään?" Syyttäjä sanoi.
"Ei, miehet olivat Rovamaan asialla."
"Entä tekijät, mitä heistä tiedetään?" Krp:n komisario kysyi. Hän oli nuorekkaasti pukeutunut nelikymppinen mies, jolla povattiin vauhdikkaasti nousevaa uraa poliisissa.
"Kaksi keski-ikäistä miestä, liikkuivat valkoisella Fiat Ducato-pakettiautolla. Auto on löydetty hylättynä ja poltettuna metsästä Espoosta, mutta se oli varastettu eilen Pukinmäestä. Ainoa silminnäkijä oli melkein viidenkymmenen metrin päässä eikä pystynyt antamaan kovinkaan tarkkoja tuntomerkkejä. Se vähä mikä saatiin on jaettu kentälle, mutta mitään ei ole ilmaantunut."
"Onko kenelläkään käsitystä miten he löysivät Porolan?" Toinen huumetutkija kysyi.
"Luulen että se on ainakin osittain Porolan oma vika", Harmia sanoi. "Hän ei halunnut poliisin suojelua ja liikkui aivan liian paljon. Ehkä joku näki hänen käyvän Pitäjänmäessä ja pani sanan kulkemaan. Meillä on tieto, että Rovamaa on luvannut viisikymmentätuhatta euroa sille, joka tappaa Porolan tai Lauhalan, ja kolmekymmentä tuhatta vihjeestä jonka avulla jompi kumpi löydetään. Sellaiset summat saavat metsästäjät liikkeelle. Palkkio on myös pienen eteläisen naapurimaamme rosvojen tiedossa."
"Tietääkö Lauhala jo Porolan kohtalosta?" Syyttäjä kysyi.
Harmia nyökkäsi.
"Miten hän otti?"
"Se oli kova pala hänelle, ovat tuttuja parinkymmenen vuoden takaa. Hän lupasi olla silti mukana."
"Tämän jälkeen hän on meille elintärkeä. Asiaa ei voi korostaa liikaa", syyttäjä huomautti vakavana.
"Hän tietää sen...ja me tiedämme sen."
"Onko hän varmasti turvassa?" Verotarkastaja kysyi krp:n komisariolta.
"Yhdysvaltain presidenttikään ei ole varmassa turvassa. Teemme minkä voimme, mutta Veikkola on yhtä omapäinen mies kuin Porola. Jos yritämme panna liikaa suitsia hän saattaa käyttäytyä arvaamattomasti ja kadota kokonaan...ja me olemme riippuvaisia hänen hyväntahtoisuudestaan, eikä hän meidän."
Syyttäjä ei ollut tyytyväinen komisarion vastaukseen. "Jos joku Rovamaan väestä löytää hänet hän pääsee hengestään alta aikayksikön."
"Siksi olinpaikka on vain muutaman tiedossa...mitä harvempi tietää paikan, sitä paremmassa turvassa hän on, ei niin että epäilisin… "
Harmia otti taskustaan neljään osaan taitellun printtilistan ja laskosti sen auki. Hän rykäisi ja sai kaikkien huomion.
"Yksi asia vielä, erittäin tärkeä asia. Teimme Porolan murhan takia muutaman kotietsinnän. Tämä löytyi eräästä asunnosta."
Harmia näytti listaa.
"Kahdeksan nimeä, kärjessä Lauhala ja Porola, sen jälkeen minä ja Eerolan Esko, pari teikäläistä krp:stä ja muutama Rovamaan entinen ja puhelias apuri...kiinnittäkää huomiota siihen, että jokaisen nimen perässä on rahasumma." Harmia piti pienen tauon ja silmäili vuoronperään jokaista.
"Tämä on tappolista ja summa jokaisen nimen perässä on tapporaha."