Katsotaanpa, löytyisikö täältä jotakin sotaan sopivaa. Eipä löydy. Oululaisista jukeboxeista tai paikallisradioiden musasilmäkkeistä ei kuulu mitään aseelliseen yhteenottoon niveltyvää.
Vietnamin häikän aikana maailma lauloi gospelia We shall overcome. Toisessa maailmansodassa soittolistojen kärkeen sinkoutui todella outo ralli, Norbert Schultzen säveltämä Lili Marleen.
Natsien propagandaministeri Josef Goebbels oli tilannut Schultzelta kipakan marssin, koska niistä hevosetkin tykkäävät. Säveltäjä avasi pianon kannen ja alkoi nuotittaa. Lopputulos nostatti Goebbelsissa hitleriaanisen raivon. Eihän marssi voi laahata velttona balladin ja foksin sekasikiönä.
Propagandaministeri kielsi kappaleen soittamisen kolmannessa valtakunnassa, joka oli iso ja uuneistaan tunnettu. Edes osapäivänatsin ei kuulunut hyräillä portosta kertovaa laulua. Silti se tuntui tarttuvan kuin sukupuolitauti.
Kerran kenttäradio alkoi vahingossa toistaa Liliä Afrikan aavikolla. Rommelin sotilaat työnsivät heti kypärät takaraivolle ja alkoivat vihellellä. Brittien kahdeksannen armeijakunnan radiotiedustelu toimi, vastapuoli nappasi tämän tenhoavan sävelmän. Melodia levisi länteen, Lili sai englanninkieliset sanat.
Euroopassa liittoutuneet soittivat laulua suurista kaiuttimista rintaman yli. Goebbelsille tarjoiltiin omaa lääkettä periaatteella sitä saa, mitä tilaa.
Koskaan aiemmin ei ollut käyty sotaa, jossa sekä omat että vieraat olisivat hyrisseet päreisin huulin samaa sävelmää.
Ihmeellinen laulu käännettiin venäjäksi, ranskaksi, hepreaksi, yli 48 kielelle. Kerttu Mustonen suomensi sen 61 vuotta sitten. Asemasodan vaiheessa oli kiva tanssahdella gramofonin torven katveessa, että kasarmimme eessä suuri portti on, illan pimetessä jään lyhdyn valohon.
Lili Marleenista tuli maailmansodan tunnus. Suuren teurastuksen keskellä laulu osoitti, että niinkin erilaisilla ihmisillä kuin verivihollisilla on sittenkin yhdistävä tekijä, kunhan malttaa kuunnella.
Irakin sodan toista näytöstä on käyty 13 päivää. Missä viipyy tunnusmelodia?