Pitihän se arvata. Kesäaika on saksalaisten keksintö. Ensimmäisen maailmansodan aikana 1915 täsmällisyydestään tunnettu ja täältä pohjolasta katsoen kaukaa viisas saksalainen halusi säästää hinnakasta energiaa. Niinpä se siirrätti kelloja tunnin eteenpäin ja voitti aikaa. Voitto oli sodan ainoa. Koko EU:n alue juhlii tätä historiallista menestystä joka vuosi maaliskuun viimeisenä päivänä. Tänään.
Jos kesäajan olisi keksinyt venäläinen, nauriit olisi todennäköisesti ruuvattu 1,5 tuntia eteenpäin ja päälle kipattu siirtäjäisryyppyjä suolakurkulla. Ruotsalaisena innovaationa kesäaika olisi jäänyt terapian asteelle. Kello kävisi edelleen verovaroin psykiatrilla selittämässä, miksi aina lyö.
Viisareita on direktiivin mukaisesti taas nytkäytetty. Päivän loppupäässä on enemmän valoa. Etua on saatu.
Vaan on saatu edun vastakohtaakin. Kellon siirto tunnin verran sekoittaa herkimpien sirkandiaanisen eli vuorokautisen rytmin. Joillekin meistä ajan vaihdos aiheuttaa suoranaisen jet lagin, aikaerorasituksen.
Kun naapurit rallattelevat kello yhdeksää ja ovat pinkaisseet lenkille, itse toikkaroi teekuppi kourassa kello kahdeksassa.
EU-komissio teki muutama vuosi sitten selvityksen, miten kesäaikaan siirtyminen vaikuttaa muun muassa terveyteen ja vapaa-aikaan. Selvityksen lopputulos oli puhdasta eeuuta. Komission mukaan mitään yleistävää ei voi lausua siirtymisen puolesta tai vastaan, koska kesäajan vaikutusten erottaminen muista tekijöistä on vaikeaa.
Taustalla on salaliitto.
Miksi kesäaikaan siirrytään juuri lauantain ja sunnuntain välisenä hetkenä, yökerhoaikaan? Ajan vaihtaminen on ajoitettu kapakassa käyntiin, koska terveydellisiä vaikutuksia halutaan piilottaa.
Sen tietää, että kesäajan aloitussunnuntaina olo on sanalla sanoen aivan hirveä. Suuta kuivaa, kehon lämpötila heilahtelee arktisesta trooppiseen. Ilmeneepä tärinääkin, kun yrittää osua tv:n kaukosäätimeen tarkistaakseen ajoiko se Raeikkonen tänään vaiko ei.
Komission on helppoa nimetä se krapulaksi. Väite onkin hankala todisteiden puutteessa muuksi näyttää.