Vappu työllisti myös poliisia, joka sai Oulussa viikonlopun aikana yhteensä lähes 600 hälytystä. Suurin osa hälytyksistä liittyi Oulun kihlakunnan poliisilaitoksen rikoskomisarion Tapani Tasannon mukaan jollain tavalla alkoholiin.
Viime vuoteen verrattuna vappu työllisti poliisia jonkin verran enemmän. Poutainen sää houkutti ihmisiä erityisesti Oulun keskustaan.
Vakavia onnettomuuksia tai rikoksia ei vapun aikana Oulun seudulla kuitenkaan sattunut.
Toppilassa naishenkilöltä vietiin lauantai-iltana puukolla uhaten käsilaukku, ja vapun vastaisena yönä kello yhden aikaan nuori nainen ryösti väkivalloin naishenkilöltä käsilaukun kauppatorilla.
Vappuaattoiltana Pakkahuoneenkadulla rakennusjätettä sisältänyt kuorma-auton vaihtolava oli sytytetty tuleen.
Viikonlopun aikana poliisille kirjattiin myös esimerkiksi 12 rattijuopumusta.
Poliisi korjasi viikonlopun aikana putkaan yhteensä 57 sammunutta tai vahvassa humalassa olevaa juhlijaa.
Normaalina viikonloppuna humalan vuoksi putkaan joutuu Tasannon mukaan 30--40 henkilöä.
Enimmillään kaupungin alueella partioi viikonlopun aikana toistakymmentä poliisipartiota.
"Siitä huolimatta kaikkia sammuneita ei ollut edes mahdollista korjata talteen. Siinä mielessä lämmin sää oli hyvä asia", Tasanto sanoo.