Rönsyjen karsiminen ja ydinliiketoimintoihin keskittyminen on mennyt monissa tieto- ja viestintäteknologiayrityksissä jo liian pitkälle. Åbo Akademin tutkimusjohtajan Tarja Meristön mukaan karsimis- ja keskittymismuodin pauloissa ei ole aina ymmärretty, että toimintojen ulkoistaminen ja alihankintasuhteiden hoitaminen vaatii myös runsaasti resursseja.
Meristön mukaan karsimis- ja keskittymisbuumin negatiiviset vaikutukset nousivat esille useissa haastatteluissa, joita tehtiin Teknologiateollisuus ry:n keskiviikkona julkistamaa Tulevaisuuden ICT-osaaminen -tutkimusta varten.
"Organisaatiot on usein viilattu niin ohuiksi, että korkean tason osaajat eivät ehdi tehdä korkean tason osaamista vaativaa ajattelu- ja kehittelytyötä, vaan he joutuvat panostamaan ulkoistettujen asioiden koordinointiin ja johtamiseen", Meristö totesi tutkimuksen julkistamistilaisuudessa.
Meristön mukaan sama ilmiö on ollut havaittavissa tieto- ja viestintäteknologiayritysten ohella myös monilla muilla toimialoilla. Toimintojen virtaviivaistamisen myötä "heitetään lapsi pesuveden mukana".
"Harvemmin ajatellaan, että ulkoistaminen vaatii myös omia resursseja. Työ ei siirry kokonaisuudessaan muualle, vaan siitä jää edelleen 'napanuoran' hoitaminen ja laadun valvonta", Meristö arvioi.