Helsinki Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hannu Takkula kiistää luovuttaneensa tai vuotaneensa kohuttua keskustan pöytäkirjaa lehdistölle.
Takkula tunnustaa ainoastaan antaneensa Irak-asioita koskeneesta pöytäkirjasta kopiot kahdelle keskustalaiselle henkilölle, joiden nimiä hän ei paljasta. Hän vetoaa henkilöihin, että he tulisivat itse julkisuuteen.
"Vastaan vain omista teoistaan", Takkula viestitti Brysselistä torstaina. Takkula kertoi pyytäneensä pöytäkirjan, koska hän halusi tarkistaa, mitä kokouksessa oli Irak-asiasta keskusteltu. Häneltä oli tivattu keskustelun kulusta.
Keskustan työvaliokunta sai aamulla puoluesihteeri Eero Lankian selvityksen vuodosta. Puolueen puheenjohtaja, pääministeri Anneli Jäätteenmäki, jolle pöytäkirjan vuoto on ollut kiusallista, ei kommentoinut tapausta torstaina millään tavoin.
Pohjois-Pohjanmaan keskustapiirin puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rantakangas vaatii Takkulaa kertomaan avoimesti julkisuuteen, kenelle hän on luovuttanut kopiot pöytäkirjoista.
"Muuten epäilyksen varjo lankeaa hänen päälleen. Tämä asia ei salaamalla parane", Rantakangas korostaa. Keskustan ryhmänjohtaja Timo Kalli toivoi myös, että Takkula olisi aloitteellinen ja kertoisi henkilöiden nimet.
Rantakangas pitää tärkeänä, että jatkossakin puoluehallitus ja työvaliokunta tekevät tärkeimmät linjaukset ajankohtaisiin kysymyksiin. "Tämän takia on tärkeää, että kokoukset säilyvät luottamuksellisina. Samalla myös puoluejohdon on pystyttävä toimimaan luottamuksellisesti."
politiikka 9