EU:n tulevaisuuskonventin tulos ei edusta yhteistä näkemystä. Ratkaisut EU:n toimielinten uudistuksista on siksi tehtävä lopullisesti vasta EU:n hallitustenvälisessä konferenssissa, sanoi pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) tänään selostettuaan Thessalonikin huippukokouksen aiheita eduskunnan suurelle valiokunnalle.
Erityisen ongelmallisia kohtia ovat esitykset Eurooppa-neuvoston pysyvästä puheenjohtajasta sekä komissiosta. Yksityiskohtiin Jäätteenmäki ei halunnut vielä puuttua, sillä konventin lopullista esitystä ei ole vielä saatu paperilla.
Jäätteenmäki kertoi lisäksi, että EU:n elintarvikevirastosta on neuvoteltu Suomen ja Italian välillä, mutta ratkaisua ei ole syntynyt.
- Kaikki on aivan auki, Jäätteenmäki sanoi.
Jäätteenmäki kertoi keskustelleensa virastoasiasta EU:n ja Venäjän huippukokouksessa Italian pääministeri Silvio Berlusconin kanssa.
Ellei yhteisymmärrystä ennen Thessalonikin huippukokousta saada aikaan, puheenjohtajamaa Kreikka ei ota asiaa olleenkaan esille huippukokouksessa. Jäätteenmäki jaksoi vielä toivoa, että ratkaisu syntyisi ensi viikolla ennen Thessalonikia.