Ka­las­ta­jat ryn­ni­vät ot­ti­pai­koil­le

KalevaOulu Oulun ympäristössä on runsaasti kalapaikkoja, joissa kuhisee kalastajia.

-
Kuva: Laura Vuoma


Oulu
Oulun ympäristössä on runsaasti kalapaikkoja, joissa kuhisee kalastajia. Koleassa kesäillassa kala näyttää nappaavankin. Iijoen Raasakan altaan törmällä on onnellinen kalamies, Riku Anttila, joka esittelee juuri saamiaan kahta komeaa kirjolohta.

"Uistimena oli monivärinen Lotto-lippa. Kovin suurta taistelua kalojen kanssa ei tullut. Kelasin vain, panin haavin alle ja se oli siinä", Anttila toteaa.

Hän kertoo saaneensa edellisenä iltana kolme kirjolohta, ja kaksi pääsi harmillisesti karkuun. Ilmeisesti nuorukainen osaa niksit, vaikka ei suostu niitä tarkasti paljastamaan.

"Parhaiten kala syö illalla yhdeksästä kahteentoista", Anttila arvioi.

Raasakassa näkyy siellä täällä kalastajia, ja useakin nuotio heijastaa kuvajaisiaan tyyneen veteen. Anttila sekä hänen mukanaan olevat Jussi ja Heikki Meriläinen vakuuttavat, että väkeä on vähän. Normaalisti rannat ovat täynnä virvelöijiä.

Sanginjoen Lemmenpolun parkkipaikka on täynnä autoja. Moni kalastaja on ihan ensimmäistä kertaa paikalla. Ilmeisesti kalastajien keskuudessa sana leviää nopeasti siitä, minne kannattaa suunnata.



Herrasmieskalastusta


Kovin suuri yksimielisyys ei kalastajien keskuudessa vallitse siitä, milloin kalalle kannattaa tulla. Vaimonsa Aino Väänäsen mukana kalalla oleva Risto Siira sanoo painokkaasti, että parhaiten syö iltapäivällä kolmen jälkeen tai erittäin varhain aamulla.

Oululainen Esko Holappa puolestaan kertoo saaneensa tänä kesänä Lemmenpolulta puolitoistakiloisen kirjolohen vonkaleen kello 23 pienellä lipalla.

Aino Väänänen sanoo tyyliään laiskan naisen herrasmieskalastukseksi. Hän istuu kaikessa rauhassa nuotiolla ja antaa maahan tökättyyn rautaputkeen asetetun vavan hoitaa kalastuksen.

Varsin moni kalamies sekä Lemmenpolulla että Raasakassa vannoo pohjaongen paremmuuden nimiin. Siinä siiman päässä on paino, ja kala tarttuu koukkuun, jossa on värikästä hajulla kaloja houkuttavaa tahnaa.



Kaikki paikat tutuiksi


Perhokalastuksen jaloihin saloihin on juuri perehtymässä Mikko Lehtopuu. Hän on kulkenut pari kertaa viikossa seudun kalapaikoilla opettelemassa lajia, muun muassa Kiiminkijoen Venekoskella ja Koitelissa, nyt Lemmenpolulla vaimonsa Katjan kanssa.

"Poikasena kalastelin paljonkin, vaan sitten se jäi. Halusin mielekkään harrastuksen, jonka parissa pääsee luontoon retkeilemään. Erämessuilta ostin sitten perhovavan", Lehtopuu sanoo ja tunnustaa, että heittotaito on vasta opettelussa.

Kovin kalamies löytyy kuitenkin Raasakan altaan yläpäästä. Kuusivuotias Valtteri heittelisi virveliä vaikka yötäpäivää, jos se vain olisi mahdollista - ainakin isänsä Martti Kantolan mukaan. Kalastusinnon lienee virittänyt huippuunsa hiljattain noussut hauki.

Ilmoita asiavirheestä