Itä-Turkissa huoli van-kissojen lajin säilymisestä on johtanut siihen, että viranomaiset suunnittelevat alkavansa maksaa avustusta van-kattien isännille.
Harvinaiseksi käynyt van-kissa on on Vanjärven seuduilla alueellinen symboli ja melkoinen ylpeydenaihe. Ne ovat kuuluisia myös siitä, että niillä on kissoille sangen harvinainen taipumus harrastaa vesileikkejä. Eikä van-kissojen mainetta ole ainakaan nakertanut sekään, että niillä toinen silmä on sininen ja toinen vihreä.
Van-kissoille halutaan taata mukavat päivät ja enemmän lisääntymismahdollisuuksia, joten niiden hoitoa suunnitellaan tuettavaksi noin 30 eurolla kissaa ja kuukautta kohti. Puolet avustuksesta isännät saisivat kissanruokana, toisen puolikkaan silkkana kahisevana.
Avustuksien väärinkäyttö on rakastettua kansallisurheilua vähän siellä sun tällä, missä päin maailmaa milloinkin. Myös van-kissa-avustuksen saajat tullaan viranomaisten mukaan alistamaan tarkkailuun hoitotuen väärinkäytön ehkäisemiseksi.