Kuopio Kuopion kaupunki ja Siilinjärven kunta osallistuvat Nilsiän Tahkovuoren korottamishankkeen ympäristövaikutusten arviointiin. Kuntien hallitukset myönsivät kumpikin maanantaina hankkeelle suunnittelurahaa 7 000 euroa.
Ympäristövaikutusten arviointi maksaa 100 000 euroa. Nilsiän kaupunginhallitus on esittänyt, että summasta puolet saataisiin Pohjois-Savon maakuntarahastosta. Nilsiän osuus on 27 000 euroa, Kuopion ja Siilinjärven 7 000 euroa sekä Tahko Development Oy:n osuus 7 000 euroa. Kuopio ja Siilinjärvi edellyttävät päätöksissään mm. sitä, että muutkin esitetyt tahot osallistuvat kustannuksiin.
Nilsiän kaupunki teetti jo joulukuussa 2002 Tahkon korottamishankkeen yleissuunnitelman, jonka rahoittamiseen osallistuivat Nilsiän ohella Kuopio, Siilinjärvi ja Kemira Oyj.
Tavoitteena on korottaa Tahkovuori kansainväliset mitat täyttäväksi alppihiihto- ja talviurheilukeskukseksi. Suunnitelman mukaan korotus tehtäisiin siirtämällä Tahkovuorelle Kemiran Siilinjärven tehtaiden ylijäämämassoja.