Kainuussa oli maaliskuun lopussa 7 105 työtöntä työnhakijaa. Kainuun työvoima- ja elinkeinokeskuksen toiminta-alueella työnvälitystilaston työttömyysaste oli maaliskuun lopussa 18,2 prosenttia.
Vuoden 2003 maaliskuuhun verrattuna työttömien määrä on vähentynyt 531 henkilöllä. Työttömyys väheni maaliskuussa rakennustyötä lukuun ottamatta kaikissa ammattiryhmissä, eniten palvelutyössä ja teollisessa työssä.
Maaliskuun lopussa työttömänä oli selvästi eniten kirvesmiehiä, toimistotyöntekijöitä ja metsureita.
Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleet pitkäaikaistyöttömät ovat selvästi vähentyneet. Myös nuorisotyöttömyys on vähentynyt.
Työttömyys väheni maaliskuussa Hyrynsalmea lukuun ottamatta kaikissa Kainuun kunnissa. Lukumääräisesti eniten työttömyys väheni Kajaanissa ja Suomussalmella.
Vuositasolla työttömyys on vähentynyt Paltamoa, Puolankaa ja Sotkamoa lukuun ottamatta kaikissa Kainuun kunnissa.
Työnvälitystilaston työttömyysasteella mitaten paras tilanne on nyt Kajaanissa, jossa työttömyysaste on 15,3 prosenttia. Vaikein työttömyys on Hyrynsalmella, jossa työttömyysaste on 24,2 prosenttia.