Pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) kohtalo maan hallituksen johdossa on ratkeamassa näillä hetkillä. Jos
Jäätteenmäki joutuu lähtemään, varteenotettavin ehdokas uudeksi pääministeriksi on keskustan varapuheenjohtaja, nykyinen puolustusministeri Matti Vanhanen.
Jäätteenmäen asema pääministeriä kävi tukalaksi jo aamupäivällä, kun hänen ilmoituksensa eduskunnalle niin kutsutusta Irak-vuodosta jätti avoimia kysymyksiä. Jäätteenmäki muun muassa vakuutti, ettei ole pyytänyt presidentin neuvonantajan Martti Mannisen hänelle toimittamia muistioita.
Tilannetta pahensi Jäätteenmäen kohdalla iltapäivällä se, että Manninen ilmoitti STT:lle, että Jäätteenmäki oli itse ottanut häneen yhteyttä ja oli kiinnostunut Irak-aineistosta.
Mannisen tietojen tultua julki SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma sanoi illansuussa, että Jäätteenmäen edellytykset jatkaa pääministerinä ovat loppuneet. Mannisen tiedot järkyttivät myös Jäätteenmäen puoluetovereita. Opposition edustajat vaativat suoraan Jäätteenmäkeä eroamaan.
Jyväskylässä 4.11.1955 syntynyt Vanhanen asuu nykyisin Nurmijärvellä. Siviiliammatikseen hän ilmoittaa lehtimies, mutta on politikoinut nuorisoliittoajoilta. Kuulunut puoluevaltuuskuntaankin jo vuodesta 1976.
Vanhanen nousi eduskuntaan 1991. Toimi ryhmän varapuheenjohtajana 94—98, jonka jälkeen eteni puolueen varapuheenjohtajaksi.
Harmaan värittömäksi moitittu Vanhanen oli yksi työreformin arkkitehdeistä. Hän on politiikan monitaituri, joka on viime aikoina ansioitunut varsinkin EU-politiikassa. Johti eduskunnan suurta valiokuntaa Ahon Harwardin -matkan aikana ja on nyt istunut eduskunnan edustajana EU-konventissa.
Uusi pääministeri nostatti pientä kohua vuosi sitten kirjallaan, jossa oli valmis luovuttamaan pääministerin paikan SDP:lle siinäkin tapauksessa, että keskusta on suurin puolue. Hiljaisen ja hillityn ajattelijan tuorein teos on nimeltään Vaikeita valintoja. Asuu metsän keskellä, jossa oman ilmoituksen mukaan ajatus saa levätä.