Harva kirjailija on päässyt asemaan, jossa uuden kirjan ilmestymistä pidettäisiin suurena uutisena. Vain yksi kirjailija on siinä asemassa, että kirjan ilmestymättömyys on uutinen.
Vuosi sitten lehdissä kohistiin J. K. Rowlingin viidennen Harry Potter -seikkailun myöhästymisestä. Nyt kelpaa taas kirjoittaa myyntimenestyksestä. Harry Potter and The Order of Phoenix ("Harry Potter ja Feeniksen veljeskunta") tuli kauppoihin 21. kesäkuuta kaikkialla maailmassa. Englannin läksynsä tehneiden suomalaislasten harmiksi se sattui olemaan meillä juhannuspäivä, joten maltti piti säilyttää sunnuntaihin asti.
Kysyntään ollaan kuitenkin valmiita. Suomalainen kirjakauppa arvelee myyvänsä uutta Potteria 7000 kappaletta, Akateeminen kirjakauppa on varannut 3000 kappaleen erän. Vieraskielisen kirjallisuuden kaupassa tällaiset luvut ovat tietysti ennen kuulumattomia. Ja samaa voisi sanoa tapahtumalle sanomalehdissä varatuista palstamääristä.
Vatikaani puuttuu peliin
Meille toimittajille Harry Potter on ollut loputon ilo aihe.
Kirjojen ilmestymättömyyden ja ilmestymisen välillä sattuu aina jotain. Tehdään esimerkiksi elokuva, sitten toinen elokuva, sytytetään kirjarovio ja puntaroidaan Paavin lausuntoa.
Hiljaisempia hetkiä on värittänyt syöpää sairastava tyttö jonka kanssa J. K. Rowling ryhtyi kirjeenvaihtoon ja rekkakuski joka varasti 7800 painotuoretta Potter-kirjaa myydäkseen ne mustassa pörssissä. Piristävintä meininki oli silloin, kun kirkko hyökkäsi Potteria vastaan.
Amerikkalainen pastori Jack Brock on tuoreessa Time-lehdessä yhä sitä mieltä, ettei satukirjojen ei sovi opettaa noituutta. Viime vuonna hänen aloittamansa ristiretki sai niin suuret mittasuhteet, että Vatikaani puuttui peliin.
Harry Potter ei ole paha, paavi ilmoitti. Nykyisin katolinen kirkko jopa suosittaa Potterien lueskelua. Niistä oppii etsimään vastausta moraalisiin kysymyksiin.
Noituuden kauhistelu on jätetty amerikkalaisen raamattuvyöhykkeen protestanteille ja suomalaiselle Tapio Kangasniemelle, joka viime keväänä julkaisi aiheesta varoittavan pamfletin nimeltä Magia lastenkirjallisuudessa.
Tukea Kangasniemi on saanut teologian tohtori Soili Tiimoselta.
Tiimosen mukaan Potter-buumi kuuluu niihin kaupallisen massakulttuurin ilmiöihin, jotka irrottavat taikuuden lasten mielikuvitusmaailmasta ja sekoittavat sen nuorten arkeen. Tiimonen epäilee myös, ettei selvänäkijöihin ja kaukoparantajiin hurahtaneilla aikuisilla ole aina riittäviä edellytyksiä selittää lapsilleen, että internetistä löytyvä wicca-usko ja okkultismi ovat yhtä suurta leikkiä kuin Rowlingin satukirjatkin.
Uskontieteen dosentti Ilkka Pyysiäinen pitää Tiimosen puheenvuoroa pakanuutta kauhistelevana saarnana. Se asettaa kristinuskon ja tieteen samalle puolelle satuja vastaan, vaikka sadut ja uskonnot kuuluvat oikeastaan yhteen.
Sadun ja uskonnon välinen ero onkin lähinnä siinä, että satuja ja arkikokemusta vertailemalla lapsi oppii itse erottamaan, mikä on totta ja mikä mielikuvitusta. Sen sijaan auktoriteettiin nojaava uskonto tarjoaa valinnanvaraa niukemmin.
Vatikaani vaikenee
Pyysiäinen ottaakin etäisyyttä paaviin ja lähentyy kirjailija Philip Pullmania.
Pullmanin Universumien tomu on lapsille ja nuorille tarkoitettu fantasiatrilogia, jolla on monia samoja lukijoita kuin Rowlingin kirjoilla. Katolisen kirkon siunausta ei liene silti luvassa. Tarinan onnelliseksi lopuksi kirkon maallinen mahti on nimittäin kaatunut ja Jumala on paiskattu taivasten valtakunnasta pohjattomaan kuiluun.
Pullman on ammentanut inspiraationsa Miltonin Kadotetusta paratiisista, jossa Saatana taistelee Jumalan yksinvaltiutta vastaan ja häviää. Universumien tomussa virhe korjaantuu vaikka voittaja ei olekaan langennut enkeli vaan ihmiskunta.
Time-lehden mukaan J. K. Rowlingin kirjat velhokoulussa pärjäävästä kiusatusta orpopojasta vetoavat lapsiin ja lapsenmielisiin, jotka haluaisivat kuvitella että heilläkin on salattuja kärsimyksiä ja ihmeellisiä kykyjä. Lopuksi kaikki kokoontuvat koulun juhlasaliin ja taputtavat sankarille.
Pullmanin mukaan hänen kirjansa vetoavat lukijoihin, jotka eivät odota ihmettä tapahtuvaksi vaan haluavat itse päättää kohtalostaan. Mitään palkintoja ei ole, paitsi aikuistuminen ja oma vapaa tahto.
Rowlingin kirjoissa ongelmat ratkeavat samalla tavoin kuin lapset on opetettu etsimään mielihyvää: Harry löytää jonkin uuden taikakalun kuin kaupan hyllyltä. Pullmanin kirjoissa taikuudella on pienempi osuus kuin tiedolla ja valinnoilla. Se on sadunkertojalle sopiva tapa korostaa, että parhaat asiat ovat todellisia ja maallisia, ja ettei tuonpuoleista onnea ole olemassakaan, Pullman sanoo.