Valtava junaonnettomuus ei voi olla vaikuttamatta Pohjois-Korean tulevaisuuteen. Ulkomaista apua olisi tarvittu paikalle nopeasti.
Pitkälle perjantaihin oli vielä hyvin epäselvää, mitä pohjoiskorealaisessa rajakaupungissa oikein oli tapahtunut vuorokautta aiemmin. Lähes ainoa, mikä tiedettiin varmuudella, oli suunnaton räjähdys rautatieasemalla. Arviot kuolonuhrien määrästä vaihtelivat käsittämättömän paljon, karkeasti ottaen kymmenistä tuhansiin.
Korkeimmat arviot olisivat tarkoittaneet, että asemalla lähellä Kiinan rajaa tapahtui kaikkien aikojen pahin junaonnettomuus. Junanvaunuja räjähti voimalla, joka tuhosi aseman lähistön täysin. Tällainen tilanne aiheuttaisi kaaoksen missä tahansa, saati sitten maailman suljetuimmassa maassa.
Yli vuorokausi tapahtuman jälkeen ulkomaailmalla oli käytettävissään vain toisen käden tietoja ja summittaisia arvioita. Sekin oli silti enemmän kuin Pohjois-Korean kansalaisilla. Maan "tiedotusvälineet" vaikenivat tapahtumasta täysin, mutta ulkomaille sentään myönnettiin onnettomuuden tapahtuneen.
Pohjois-Korean lentopelkoinen johtaja Kim Jong Il kulki räjähdyspaikan kautta erikoisjunallaan vain tunteja ennen onnettomuutta paluumatkallaan Kiinasta, yhdeltä harvinaisista valtiovierailuistaan. Näin katastrofi sai tavallaan myös henkilökohtaisen ulottuvuuden, ja on vaikea arvioida, millaisia johtopäätöksiä vainoharhaiselta vaikuttava yksinvaltias asiasta vetää.
Pohjois-Korean kansa tuskin pystyy yhdistämään televisiokuvia johtajansa Kiinan-vierailusta mahdollisesti leviäviin onnettomuushuhuihin. Sen sijaan Kim Jong Ilin lähipiirissä asia on toisin. Johtaja ei voi olla erehtymätön eikä maassa kaikki kunnossa, jos hänen junamatkansa varrella räjähtää valtavin seurauksin.
Mikään ei tässä vaiheessa viittaa murhayritykseen. Kuitenkin Pohjois-Korea on maa, jossa virallisen propagandan mukaan kaikki on aina hyvin, ja ellei ole, se on vihamielisten ulkovaltojen aiheuttamaa.
Nyt maassa on tapahtunut tuhoisa onnettomuus, ja ulkovallat tekevät kaikkensa voidakseen edes jotenkin auttaa Pohjois-Koreaa selviytymään. Avun tarpeen arviointia on suuresti vaikeuttanut se, että maa on aivan suljettu, eikä todellista tietoa ole voinut saada. Pohjois-Korea ei ole pystynyt sellaista antamaan.
Maalla on todennäköisesti ydinase, jolla se voi ainakin teoriassa uhata Japania ja Yhdysvaltoja. Sotilaalliseen voimaan liittyvä arvoitus ja muukin arvaamattomuus on ollut Pjongjangin kenties ainoa neuvotteluvaltti ulkomaailmaan nähden. Missään toisessa maailman maassa kansalaiset eivät lapsesta asti ole samanlaisen propagandan ja aukottoman aivopesun kohteina.
Onnettomuus lyö särön Pohjois-Korean pintaan: se sai konkreettisen opetuksen siitä, kuinka tärkeää on saada tukea muualta ja ettei se voi selvitä ilman ulkomaista apua. Aikanaan Tshernobylin ydinonnettomuus vaikutti suuresti Neuvostoliiton murroksen alkamiseen. Salailu ei enää ollut mahdollista. Pjongjangin hallitsijoilla on käytössään vielä paljon totalitaarisemman valtion koneisto, mutta tuo valta perustuu siihen, ettei yhtään säröä saa olla.
On oletettavaa, että Pohjois-Korean diktatuurin ydin on joutunut nyt suuren hämmennyksen tilaan. Jos valtiossa ylipäätään on uudistusvoimia, niillä voi tässä olla tilaisuus yrittää avata maata. Mutta on mahdollista myös, että vainoharhaisuus vain voimistuu ennestään.
Ulkomainen apu on tärkeää räjähdyksen uhreille, mutta se saattaa edesauttaa myös Pohjois-Korean avautumista.