Pääkirjoitus

Saksan demarit vai­keuk­sis­sa

Saksan sosiaalidemokraattien alamäki näyttää vain jyrkentyneen. SPD:n vetovastuun nyt ottavan Kurt Beckin tehtävä ei liittokansleri Angela Merkelin varjossa ole kadehdittava.

Kurt Beck valittiin SPD:n johtoon sunnuntaina Berliinissä.
Kurt Beck valittiin SPD:n johtoon sunnuntaina Berliinissä.

Saksan sosiaalidemokraattien alamäki näyttää vain jyrkentyneen. SPD:n vetovastuun nyt ottavan Kurt Beckin tehtävä ei liittokansleri Angela Merkelin varjossa ole kadehdittava.

Saksan sosiaalidemokraatit lähtivät viime syyskuun liittopäivävaaleihin suosiomittausten mukaan kaukaa takamatkalta, mutta kirivät lopulta kristillisdemokraattien etumatkan lähes kiinni. Tuloksen ansiosta SPD onnistui myös kiilaamaan itsensä mukaan yhteishallitukseen kristillisdemokraattien eli CDU/CSU:n kanssa. Kun kristillisdemokraattien kannalta vaalitulos oli paljon toivottua heikompi, CDU:n johtaja Angela Merkel näytti lähtevän alkavalle liittokanslerikaudelle kuin valmiiksi rampautuneena. Arviota vahvisti sekin, että SPD nappasi nipun tärkeitä ministerinpaikkoja.

Runsaassa puolessa vuodessa on tapahtunut kuitenkin yllättäviä asioita. Harmaaksi ja tylsäksi moitittu Merkel on kohonnut suorastaan tähdeksi ja luonut itsestään vakuuttavan kuvan niin Saksassa kuin muuallakin. Usko talouden vahvistumiseen on niin ikään kasvussa.

Muun muassa näistä syistä sekä Merkel että CDU/CSU ovat suosiomittauksissa jättäneet kauaksi taakseen SPD:n johtajineen. Jos liittopäivävaalit pidettäisiin nyt, kristillisdemokraatit saisivat mittausten mukaan 42 prosentin kannatuksen, kun sosiaalidemokraatit joutuisivat tyytymään 30 prosenttiin.

SPD:n tilannetta ei tee yhtään helpommaksi se, että puolue joutui viime viikonloppuna valitsemaan itselleen jälleen uuden puoluejohtajan, jo neljännen kahden vuoden sisällä. Nyt vetovastuun sai 57-vuotias Rheinland-Pfalzin osavaltion pääministeri Kurt Beck. Hänen edeltäjänsä Matthias Platzeckin terveys ei kestänyt toimintaa samaan aikaan osavaltion pääministerinä ja puolueen puheenjohtajana.

Nyt Beck on aivan samanlaisessa paikassa. Odotukset ovat kovat puolueessa, jonka johtajiin ja liittokanslereihin ovat kuuluneet sellaiset Euroopan politiikan jättiläiset kuin Willy Brandt, Helmut Schmidt ja Gerhard Schröder mutta joka nyt uhkaa hallituksessa jäädä apupuolueen asemaan.

Beck sai omalta puolueväeltään vahvan tuen puheenjohtajuudelleen, kun häntä kannatti runsaat 95 prosenttia puoluekokousedustajista. Seuraavaksi edessä on kuitenkin paljon vaikeampi tehtävä; Beckin pitää saavuttaa saksalaisten äänestäjien luottamus. Jos edellistä puheenjohtajaa Matthias Platzeckia luonnehdittiin pohdiskelevaksi älyköksi, sähkömekaanikko Beckiä kuvataan sanoilla juureva ja kansanomainen.

Seuraavat mielipidemittaukset jo osoittavat, kuinka uudenlainen johtohahmo saksalaisiin puree. Näyttävät gallupit sitten mitä tahansa, SPD:n on uskottavuussyistä nyt pakko saada kahta aiempaa puheenjohtajaa pitkäaikaisempi keulahahmo. On siksi todennäköistä, että Kurt Beckin johdolla SPD myös menee vuoden 2009 liittopäivävaaleihin.

Kurt Beckillä on uudessa tehtävässään yksi vaikea ongelma: miten tehdä linjaeroa kristillisdemokraatteihin tilanteessa, jossa puolueet kuitenkin samaan aikaan puurtavat yhteisen hallitussopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi. Oppositiossa kannatuksen kasvattaminen ja kristillisdemokraattien politiikan arvostelu tarjoaisi helpon väylän nostaa omaa poliittista profiilia. Nykyisillä kannatuslukemilla hallituksen ajaminen kriisiin ja mahdollisiin uusiin liittopäivävaaleihin on kuitenkin poissuljettu vaihtoehto.

Tästä syystä Beck joutuukin lähtemään poliittiseen kamppailuun kuin sordiino huulillaan. Taistelutahtoiselle ja kunnianhimoiselle poliitikolle tilanne on epäilemättä kiusallinen.