Telekonserni Elisan alkuvuoden tulos oli reilusti vuode takaista parempi. Rahoituserien jälkeen sitä kertyi tammi-maaliskuussa 51 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin yhtiö teki samalta ajalta viiden miljoonan euron tappion.
Parannusta kertyi erityisesti matkaviestinnässä, jonka liikevoitto yli nelinkertaistui 37 miljoonaan euroon. Kireä kilpailu näkyi kuitenkin Elisan matkapuhelinliittymien määrässä, joka on vuodenvaihteesta vähentynyt peräti 55 000:lla.
Elisan matkapuhelintoimiala tunnettiin vielä alkuvuodesta nimellä Radiolinja, mutta nyt koko konsernin brändinä on Elisa.
Kiinteän verkon puolella laajakaistaliittymien kysyntä jatkui vahvana, mutta perinteisten lankaliittymien määrä väheni. Laajakaistaliittymiä Elisalla oli maaliskuun lopulla lähes 150 000 kappaletta. Kiinteän verkon toimintojen liikevaihto laski viisi prosenttia 164 miljoonaan euroon ja liikevoitto parani puolella 25 miljoonaan euroon.
Koko Elisa-konsernin liikevaihto supistui kymmenisen prosenttia 333 miljoonaan euroon. Sitä verotti muun muassa Saksan liiketoiminnan myynti.