Bolivian hallitus on ilmoittanut suunnitelmastaan jakaa runsaasti maanviljelysmaata köyhien talonpoikien käyttöön. Presidentti Evo Moralesin johtama hallitus aikoo jakaa jopa viisi miljoonaa hehtaaria valtion omistuksessa olevaa maata alkuperäiskansoille.
Boliviassa harkitaan myös yksityisomistuksessa olevien maiden uusjakoa. Viranomaiset ilmoittivat kuitenkin, että päätös koskisi näillä näkymin ainoastaan joutilaita alueita, ei kaikista tuottavimpia seutuja.
Suunnitelma on saanut pakkolunastuksia pelkäävät maanomistajat, erityisesti Bolivian itäosissa, varpailleen. Arvioiden mukaan pieni ryhmä rikkaita liikemiehiä omistaa jopa 90 prosenttia yksityisomistuksessa olevista alueista. Loput on köyhien alkuperäiskansojen omistuksessa. Boliviassa on noin kolme miljoonaa köyhää talonpoikaa, joiden tuella Morales nousi valtaan.
Kaksi viikkoa sitten vasemmistolainen Morales päätti kansallistaa Bolivian energiavarat. Sittemmin hallitus on vahvistanut asemaansa myös kaivosteollisuudessa.