Oulu Oulun kaupunki jakaa vuosittain noin kaksisataa vuokratonttia omakotitalon rakentajille. Kaksi kertaa vuodessa järjestettäviin jakoihin osallistuu kolmisensataa hakijaa, joista satakunta jää vuosittain ilman haluamaansa tonttia.
Tontin saajat valitaan pisteyttämällä hakijat perheen suuruuden ja nykyisen asunnon koon mukaan. Pisteytyksessä ovat heikoilla pienet ja tilavammin asuvat perheet. Pisteyttämisjärjestelmä on synnyttänyt Oulussa jonkinlaista keplottelua, kun jotkut omakotitalotontin hakemista suunnittelevat ovat muuttaneet pienempiin asuntoihin pärjätäkseen tonttikilpailussa.
Kalevan nimettömänä haastattelema tontinhakija kertoo myyneensä omistamansa asunnon ja muuttaneensa vuokra-asuntoon. Perhe teki päätöksen puolta pienempään asuntoon vaihtamisesta, kun vuokratonttia ei kaupungilta herunut.
"Olemme ajatelleet tässä vuoden sinnitellä. Jos syksyllä saataisiin tontti, niin sitten ruvettaisiin rakentamaan ja ensi kesänä päästäisiin jo omaan kotiin", perheenpää sanoo ja löytää asunnon vaihtamisesta myös muita hyviä puolia. "Tässä oli syynä myös se, että nyt oli hyvä aika myydä asunto. Saatiin ihan kohtuudella väliin rahaa ja niillä velkoja maksettuja."
Pisteyttämisestä
ei luovuta
Oulun kaupungingeodeetti Jaakko Mähöselle ilmiö ei ole tuttu. Asunnon vaihtaminen pienempään kuulostaa Mähösen mielestä varsin raskaalle keinolle saada vuokratontti. Hän ei usko, että keinoa käytettäisiin paljon, koska se ei takaa tontin saamista, varsinkaan jos konstia käyttäisi kovin moni hakija.
Asuntoaan vaihtanut esimerkkiperhe on asiasta hieman eri mieltä. "Olen kuullut, että muutkin ovat vaihtaneet vähän pienempään asuntoon, että saisivat tontin", haastateltu tontinhakija kertoo, mutta myöntää, että tuskin moni ilman vuokratonttia jäänyt perhe uskaltaisi tehdä samaa siirtoa.
Kaupunki ei selvitä tontinhakijoiden koko asumishistoriaa. Ainoastaan viimeisimmästä verotuksesta tarkistetaan, ettei hakija ole myynyt omistamaansa omakotitaloa. Kaupungilla olisi halutessaan keinot hakijoiden asumishistoria tarkemminkin, mutta se aiheuttaisi huomattavasti lisää töitä.
Mähösen mukaan nykyisen käytännön muuttamiseen ei ole tarvetta, koska se toimii hyvin. "Kaupunki voi yrittää tutkia mahdollisia porsaanreikiä. Nyt ei kuitenkaan ole havaittu mitään väärinkäytöksiä.
Osa kaupungista jakaa vuokratontit arpomalla ne hakijoiden kesken. Oulussa ei arvointoihin olla menossa, eikä nykyistä jakoa vuokra- ja myyntitontteihin olla muuttamassa. Lapsettomille perheille jääkin helpommaksi vaihtoehdoksi ostaa tarvitsemansa tontti kaupungilta tai yksityisiltä markkinoilta.