Meksikon presidentin Vicente Foxin konservatiivipuolue on kärsimässä tappion maan eilisissä parlamenttikauden välivaaleissa. Paikallisten televisiokanavien ovensuukyselyt ennustivat konservatiiveille lievää tappiota.
Fox oli asettanut vaalitavoitteeksi, että konservatiivien PAN-puolue saavuttaisi enemmistöaseman maan 500-paikkaisessa edustajainhuoneessa. Suurimman kanavan Televisan arvio oli kuitenkin, että puolue menettää 32 paikkaa tämänhetkisestä 202:sta. Yksikään kysely ei luvannut sille yli 32,5 prosentin kannatusta.
Nykyisin oppositiossa oleva Meksikoa pitkään hallinnut PRI-puolue olisi lähes säilyttämässä asemansa ja saamassa 201 paikkaa. Suurimmaksi voittajaksi näyttää nousevan vasemmistolainen PRD, joka on nostamassa paikkalukunsa 56:sta 99:ään. PRI hallitsi Meksikoa 71 vuotta ennen Foxin nousua valtaan kolme vuotta sitten.
Tuhannet meksikolaiset kokoontuivat myöhään eilen mielenosoituksiin vastustamaan hallituksen politiikkaa. Mielenosoittajat tukkivat vaali-illan protesteissa väliaikaisesti ainakin 21 äänestyspaikkaa pääkaupunki Mexicon ulkopuolella.