EU:n perustuslakisopimuksen ratifiointi nytkähtää eteenpäin ensi viikolla. Hallitus aikoo pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan antaa esityksen ratifioinnista ensi viikolla.
Eduskunnan kesätauko on jo niin lähellä, että ratifiointi siirtyy syksyyn. Suomi hyväksyy näin ollen sopimuksen omalta osaltaan EU-puheenjohtajuuskauden aikana.
Perustuslakisopimus ei tule nykymuodossaan voimaan, koska se on hylätty kahden maan kansanäänestyksessä. Ratifiointia on kuitenkin hallituksen puolelta perusteltu sillä, että mitä useampi maa ratifioi sopimuksen, sitä vahvempi on paine sille, että perustuslaki saadaan saatettua voimaan mahdollisimman pienin muutoksin.
Suomi joutuu näin ollen ratifioimaan sopimuksen uudelleen siinä vaiheessa kun uusi versio on neuvoteltu.