Tukholma Lähes joka neljäs ruotsalainen on epävarma siitä, pitäisikö Ruotsin kuulua EU:hun. Luku on noussut, sillä kun Ruotsi liittyi EU:hun 1995, vain 14 prosenttia epäröi.
Göteborgin yliopiston tekemän kyselytutkimuksen mukaan 39 prosenttia ruotsalaisista kannattaa EU:ta ja 37 prosenttia vastustaa sitä. Tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan kesäkuussa, mutta Ruotsin radion Eko-toimitus oli saanut osan siitä nähdäkseen.
Tutkimus osoitti myös, että ruotsalaisten odotukset EU:ta kohtaan ovat vähentyneet. Vuonna 1994 noin 42 prosenttia ruotsalaisista uskoi, että EU parantaa työmahdollisuuksia. Tuoreessa tutkimuksessa luku oli vajonnut yhdeksään prosenttiin.
Tutkimuksessa haastateltiin 3 000 ruotsalaista viime vuoden lopulla.